torstai 18. lokakuuta 2012

Hiekkamontuilla

Tänään otettiin ja suunnattiin yhdessä Tiian ja Lobon kanssa hiekkamontuille koiria juoksuttamaan. Kaikilla koirilla oli kivasti energiaa purettavanaan ja mikäs on sen parempaa energian purkamista, kuin leikkiminen ja vapaana juokseminen.
Otin mukaan myös tänään aamulla kotiin tulleen uuden objektiivin (50mm) ja täytyy myöntää, että aika opettelua tuon käyttö vielä on :-) mutta objektiivi vaikuttaa kyllä enemmän kuin hyvälle, kun vain ensin oppisi vähän käyttämään sitä!
Oon niin iloinen että nyt ei satanut, sillä viimeiset pari päivää on vettä tullut tasaiseen tahtiin, eikä hirveän pitkille lenkeille olla päästy!
Oon kyllä hirmutyytyväinen Herttaan; oli rentona melkein koko ajan, vaikka Lobo tuli aika lähelle. Lisäksi kummatkin juoksentelivat toistensa perässä ja pientä leikkimisen poikasta oli jopa ilmassa..

Tajusin nyt myös että Kerttu on tullut musta hirmuisen mustasukkaiseksi, ja nimenomaan toisille koirille. Nytkin kun Lobo tuli mun lähelle, Kerttu sanoi siitä oman mielipiteensä Lobolle..Vaikka Kerttu ei tehnytkään kenellekään mitään "pahaa". Jään nyt hieman seurailemaan muuttuuko tuo käytös suuntaan tai toiseen ja jos vaikuttaa siltä, että pysyy samana tai pahimmassa tapauksessa muuttuu huonommaksi, niin ruvetaan sitten harjoittelemaan sitä sitten oikein urakalla pois!
Mutta ei mulla muuta! Mukavaa viikon jatkoa kaikille :)
- - - - - - -
Ja ainiin, arvonnassa onni suosi Kiia, Epsaa ja PauGea! Palkinnot on lähetetty voittajille! Paljon onnea :)

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!:) Onko muuten tee se itse postaus tulossa vai onko se kentien tullut jo? En ole huomannut ainakaan ja todella innolla odottelen sitä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)
      Tee-se-itse postaus on tekeillä vieläkin, saan sen valmiiksi piakkoin!

      Ja jos jollakin on jotain toiveita/ideoita tee-se-itse-postauksiin, niin saa kertoa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)