maanantai 31. joulukuuta 2012

Ilotulituksista!

Suomen Kennelliiton ohjeet uudenvuodenaatoksi:
1. Ulkoiluta koira ennen ilotulituksen alkamista kello 18, jolloin ulos ei tarvitse mennä pahimman paukkeen aikana.

2. Laita verhot ikkunoiden eteen ja pidä radiota tai televisiota päällä sekä suuntaa koiran huomio muualle yhteisellä, kiinnostavalla tekemisellä.

3. Koiraa ei pidä säälitellä, eikä siihen silloin pidä kiinnittää erityishuomiota. Omalla korostetun rauhallisella käyttäytymisellä voi viestiä koiralle, ettei kannata hätääntyä.

4. Koiran voi antaa piiloutua sille mieluisaan paikkaan.

5. Jos koiralla on voimakas pelkotila, eläinlääkäriltä voi kysyä neuvoa lääkityksen saamiseksi.
(Kopioitu Femman blogista) 

Lisäksi kannattaa lukea nämä, klik ja kliketi klik! :)

Joululahjoja ja muuta höpinää

Nyt on pidetty pieni hengähdystauko joulukalenterin jälkeen ja nyt onkin hyvä aloittaa uusi vuosi uusilla kujeilla, niinkuin sanotaan!
Meillä meni joulu perinteisesti kotona. Käytiin haudalle viemässä kynttilät, saunottiin ja syötiin jouluruokaa sekä käytiin pitkällä lenkillä.

Illalla availtiin sitten lahjoja. Paketeista paljastui vaikka mitä kivaa ja Kerttu innostuikin rehaamaan omaa pakettiansa (jossa oli 2kpl valkoisia luita) innoissaan ympäri taloa. Harmi vain, että en kerinnyt ottamaan siitä videota, oli se sen verran hauskannäköistä! Lopuksi Kerttu vielä innostui repimään pakettinsa auki :D

Kerättiin ennen joulua joululahjatoiveita tänne. Haalari, sakset sekä uusi aktivointipeli/-lelu jäivät vielä haaveeksi, mutta eiköhän nekin tänä vuonna tuu jossainvaiheessa hankittua..
Koirat olivat olleet tänä(kin) vuonna tosi kilttejä ja lahjoja tuli myös senmukaisesti.
herkkupaketti
 Herkkupaketti sisälsi:

 Tytöt sai myös Planet Petin kanatikkuja, nameja koulutukseen sekä poron korvia (?)

Lisäksi saatiin kauan himoittu juoksuvyö! Tää tuli todelliseen tarpeeseen, sillä oon aatellut nyt ensi vuonna tekemään säännöllisesti juoksulenkkejä koirien kanssa. Oon käyttänyt tätä vyötä jo muutaman kerran ja on tää vaan tosi kätsy, kun pehmentää nykäisyjä ja päästää kädet vapaiksi!
 Lisäksi tytöt sai valkoisia luita (jotka tosin on jo syöty) ja uudet kaulapannat. Niistä kuvat myöhemmin :)

Nyt ei muutakuin: Hauskaa Uutta Vuotta sekä menestystä vuodelle 2013! Tehdään vuodesta 2013 vieläkin antoisampi ja parempi kuin tämä vuosi, eikö niin?! :)

PS. Ette arvaakkaan kuinka iloiseksi tulin, kun näin että teitä on jo 100?! Nyt on taas yksi "etappi" saavutettu tämän blogin historiassa, kun kolminumeroinen luku tuli täyteen! KIITOS

maanantai 24. joulukuuta 2012

Luukku 24

Hertta ja Kerttu omistajineen toivottavat kaikille oikein mukavaa ja rauhallista joulua! Älkää ahmiko liikaa kinkkua ja olkaa muutenkin kiltisti :-)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Luukku 23 (tee-se-itse valjaat)

Joulu senkun lähenee..enää yksi yö ja sitten on jouluaatto! Ihanaa :)

Eilinen koko päivä meni leipoessa ja siivotessa, tää päivä luultavasti samoissa merkeissä. Pakkasta meillä on huikeat -26astetta ja ulkona on lievästi sanoen kylmä!

Nyt on luvassa kauanodotettu tee-se-itse-postaus. Oon väsännyt tätä pitkän aikaa ja sainkin tän melkein valmiiksi, kunnes meiltä meni sähköt ja koko homma meni lähes uusiksi, koska tää ei ollut jostainsyystä luonnosta kerinnyt tallentamaan..noh, ehkä toinen kerta toden sanoo! :)

Olen aiemmin toteuttanut seuraavat tee-se-itse-postaukset. Pääset postauksiin klikkaamalla haluamasi postauksen nimeä:)
-heijastin hihnaan
-puolikuristava panta
-narulelu
-aktivointi-vinkkejä

- - - - - - - - - - - - -
Toteutan tälläkertaa t-valjaiden ohjeen. Valjaat ovat hyvä apu koiralle joka vetää sillä veto ei kohdistu valjaissa niskaan, vaan tasaisesti rinnan alueelle, jolloin koiralle ei tule niin helposti niskakipuja. Lisäksi valjaat istuvat oikeankokoisina koiralle paremmin. Ja esim.pulkan vetämisessä valjaat ovat ehdottomat!

Valjaista löytyy 3 eri mallia (joista tosin on tehty jo monenlaisia muunnoksia)
-lähinnä vetämiseen tarkoitetut huskyvaljaat
-y-valjaat
-t-valjaat

Itse tykkään eniten y-valjaista istuvuuden takia, mutta t-valjaat menee helpommin esim.vaatteiden päälle. Nää on aika mielipide-asioita, eikä oma mielipide selviä kuin kokeilemalla! :-)

(kuvia saa klikkaamalla isommaksi!)

Näitä tarvitset:

1. Pistolukko ja säätölukko
2. Pehmuste (ei välttämätön, mutta suositeltava)
   -voi olla esim. nahkaa tai fleeceä
3. Nylonnauhaa
   -mielellään kahta eri leveyttä, tässä ohjeessa käytin 25mm ja 20mm
4. Koristenauhaa (ei välttämätön, mutta tuo kivaa piristettä valjaisiin)
5. O-rengas

Lisäksi tarvitset mittanauhan, sakset, kynttilän/sytkärin, ompelukoneen sekä aikaa! :)

Aloitetaan:
1. Mittaa koiran etuosan pituus(eli etujalkojen takakohdasta rinnan ympäri toisen etujalan takakohtaan asti) ja rinnanympärys (eli etujalkojen takaa vatsan kautta ympäri)

2. Kun olet saanut selville koiran etuosan pituuden, leikkaa 25mm nylonnauhasta ja koristenauhasta samanpituiset palat (+ n.10cm lisäksi) kuin mitä etuosan pituus on ja leikkaa. Leikkaa sitten nahasta (tai mitä kangasta nyt käytätkään) hieman koiran etuosan pituutta pidempi pala. Nahan palan leveyden saat selville ajattelemalla näin: nylonnauha (meillä 25mm=2,5cm) +2cm. Kerro sitten luku kahdella, jolloin selviää kuinka leveän palan leikkaat. Meillä kaava menisi siis näin 2,5cm+2cm= 4,5cm x 2 = 9cm. Jos olet epävarma taidoistasi, leikkaa hieman suurempi pala. Suurempaa palaa saa aina leikattua pienennäksi, mutta liian pientä ei saa suuremmaksi.



3. Polta nylonnauhan päät esim.kynttilässä/sytkärillä tasaisiksi. Jos et polta päitä,nylonnauha purkaantuu. Useimpiin koristenauhoihin toimii sama, mutta kannattaa olla varovainen nauhojen polttamisessa. Voit koristenauhan kohdalla myös taittaa päät siististi, jolloin päät eivät purkaannu.
4. Seuraavaksi on vuorossa koristenauhan ompelu nylonnauhaan.Ompele koristenauha kiinni nylonnauhaan reunaa pitkin ommellen, kummaltakin puolelta. Muista päätellä alussa ja lopussa! Voit tarvittaessa käyttää esim. nuppineuloja avustamaan työskentelyä!


5. Nyt on kummatkin päät koristenauha+nylonnauha-yhdistelmästä ommeltu. Nyt voit aloittaa nauhayhdistelmän kiinnittämisen kankaaseen.

6. Tällä kuvalla on havainnollistettu ne reunat jotka taitetaan keskelle. Voit taittaa päät ja ommella, jos haluat. Ompelu on enemmän kuin suositeltavaa silloin, kun kys. on sellainen kangas joka purkaantuu. Taita kummastakin päästä nauha sisälle "piiloon" nätisti.
7. Nyt pitäisi näyttää tältä:
8. Ota nylonnauha-rulla lähellesi ja sovita koiralle etuosa. Mittaa koirastasi rinta-osa selän puolelta (eli etujalan takakohdasta ylös selän kautta toisen etujalan takakohdan työ). Leikkaa nylonnauhasta pätkä seuraavasti: sopiva mitta+5cm+30cm pätkä. Leikkaa kankaasta hieman lyhyempi pala, mutta tämäkin mielipide asia; jos haluat kankaan menevän koiran vatsan alle leikkaa, hieman lyhyempi pala, jos et halua, niin leikkaa "sopivan mitan" pituinen pala.
Kankaan leveyden saat mitattua samallalailla kuin ylempänä jo neuvoin.

9. Sitten pistolukon kiinnitys rintaosa-palaan. Pujota nylonnauhan toinen pää pistolukosta. Ompele pistolukko+nylonnauha-pätkä kiinni nahkaan.


10. Nyt pitäisi näyttää tältä:

11. Ompele nyt etuosa ja rintaosa yhteen. Ompele vielä toinenkin puoli.























12. Mittaa remmikohdasta oma haluamasi pituus mihin o-rengas tulee. Ompele toinen noista paikoilleen, pujota o-rengas ja ompele toinenkin puoli. Jos haluat remmikohdasta paksumman (=vahvemman ja tukevamman) ompele kaksi nylonnauhan pätkää päällekkäin.

 13. Ompele vielä toinen puoli lukosta ja säätölukko paikoilleen.
  Tässä ohje säätölukon pujottamiseen:
   1.nauha suorana
    2. ja 3. pujota säätolukko nauhan läpi

  4.pujota säätölukon jälkeen pistolukko nauhan läpi
  5. nyt sen pitäisi näyttää tältä takaa katsottuna!
  6.pujota vas.puolimmaisen reiän läpi ja pujota takaisin oikeesta reiästä.


7. Ompele nauha kuvan osoittamasta kohtaa kiini. Nyt säätölukko on valmis!

14. Nyt valjaat ovat valmiit:
Toivottavasti tästä saa edes vähän selvää! Ja jos ei saa, niin huikatkaa!
Oli ja on ilo katsella hienoja aikaansaannoksianne pannoissa, joten ihastelen myös enemmän kuin mielelläni teidän tekemiä valjaita! Joten antakaa palaa! :)

lauantai 22. joulukuuta 2012

Luukku 22

Löysin arkistojen kätköistä läjän julkaisemattomia pentukuvia ja -videoita. Lisäilen niitä aina eri postauksiin sitä mukaan kun niitä perkailen :) Mulla on ollut nyt loppuviikosta ihan järjetön kiire, enkä ole kunnon postauksia ajan kanssa kerinnyt väsäilemään, joten joudutte tyytymään nyt vaan tälläiseen lyhyeen postaukseen, valitan.

Mutta tässä vuodelta 2010 (alkukesältä) videota Hertan pallon peluusta. Ei meinannut vaan tuo pallon kantaminen onnistua ihan Hertan odotusten mukaisesti..:-)

perjantai 21. joulukuuta 2012

Luukku 21

Kerttu-tonttutyttö vahtii että kaikki koiralapset ovat kiltisti jouluun asti tai muuten ei saa lahjoja! :)

torstai 20. joulukuuta 2012

Luukku 20

Enää 4 luukkua ja "tämä on ohitse", jos niin voi sanoa! Nyt nämä 2 päivää aion toteuttaa toivepostauksia! Mitä haluaisitte luukkuihin? Ehdotuksia? Yhtenä päivänä on ainakin tulossa tee-se-itse-postaus, mutta entä 2 muuta luukkua? :)

Näin lomien aikana on hyvin aikaa opettaa koirille erilaisia temppuja. Hertta osaa tällähetkellä (ainakin toistaiseksi) enemmän temppuja kuin Kerttu, mutta en tiedä sitten kuinka tulevaisuudessa käy.

Opetan koiria naksutinkoulutuksella ja olen todennut sen parhaimmaksi tavaksi meille. Koirat oppivat nopeasti ja se on itsellekin mieleinen tapa opettaa.

Peruskäskyt:
-istu
-maahan
-paikka
-seuraa
-sivu
-seiso
-odota (odottaa)

 Muita temppuja:
-tassu
-toinen tassu
-ylä (ylävitonen)
-vilkuta (vilkuttaa tassulla)
-ympäri (kiertää itsensä ympäri)
-pyöri (kiertää itsensä ympäri toiseensuuntaan)
-kuole ("kuolee")
-auki (avaa häkin oven)
-häkkiin (menee häkkiin ja käy maahan)
-orava (istuu "orava"-asennossa)
-tanssi ("tanssii" kahdella jalalla"
-kasi (kierää kahdeksikkoa jaloissa)
-pujo (pujottelee jaloissa)
-väli (hyppää käsistä tehdyn renkaan läpi)
-ryömi (ryömii)
-kierrä (kiertää jonkun asian esim. puun tai tolpan)
-häpeä (laittaa pään piiloon tassujen alle)
-seinä (etutassut seinää vasten)
-jalat (takajalat korkeammalle alustalle)
-valot (painaa valot päälle katkaisijasta)
-pois (valot pois)

Yllä siis osa tempuista mitä nuo osaavat listattuna. Kerttu ei noita ihan kaikkia toki aivan vielä osaa..

En vielä(kään) oo saanut aikaiseksi ottaa ja pyytää jotakin kaveria kuvaamaan temppuja videolle. Nää on hieman vajaa vuoden vanhoja pätkiä muutamista tempuista ja kyllä on hieman temppujen teko muuttunut. Kummallekin koiralle on tullut ainakin varmuutta tuohon tekemiseen :)

Temppujen teosta on ollut sekä mulle että koirille pelkkää hyötyä. Se on tuonut meille mm. molemminpuolista luottamusta, lisännyt yhdessäoloa ja yleisesti vain piristänyt mieltä! Ollaan useita kertoja "esiinnytty" sekä tutuille että tuikituntemattomillekin. Kannattaa kyllä ehdottomasti siis opettaa koirille erilaisia temppuja! :)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Luukku 19

Paljon kiitoksia jokaiselle arvontaan osallistuneelle! Arvonta on nyt suoritettu ja arpaonni suosi tälläkertaa Jonnaa.Onnea! :)

Linkkailitte meille ahkerasti myös blogejanne, kiitos kaikille :-) Tässä tulee nyt blogien top5! Valinta oli todella vaikea ja lopussa varsinkin pyörittelin ja pyörittelin eri blogeja välilehdissä. Nyt päätös on tehty ja vaikket nyt olisi tähän päässytkään, niin se ei tarkoita sitä etteikö blogisi olisi lukemisenarvoinen :)

Kiinnitin blogeissa seuraaviin asioihin:
-monipuolisuus (esim.onko pelkkiä kuulumisia vai myös jotain muuta)
-kuvien käyttö ja sijoittaminen tekstiin sekä hieman myös kuvien laatu
-postaustahti (postaako suht aktiivisesti vai onko aina pyytelemässä anteeksi postaamattomuuttaan)
-blogin ulkoasu
-tekstin luettavuus (pilkut, pisteet, hymiöt..)

Laitan nyt muutamia poimintoja mikä erityisesti kys.blogissa oli hyvin tehty ja toteutettu. Yritin katsella jokaiseen blogiin hieman eri asioita.

(Blogit eivät ole paremmuusjärjestyksessä)
+hyvä idea bannerissa liittää koirat "yhteen"!
+hyvälaatuisia kuvia ja olet sijoittanut kuvat tekstin sekaan hienosti.
+päivität aktiivisesti ja tekstejäsi on mukava lukea!

+kivoja kuvia ja videoita! Elävää kuvaa on aina kiva katsella :)
+kattavat ja selkeät esittelysivut sekä omistajasta että koirasta sekä tapahtumasivu
+lukijaystävällinen blogi!  

+selkeä ja vaivannäköä vaatinut ulkoasu!
+monipuoliset ja hyvälaatuiset kuvat
+kivat otsikot

Sheltti Justus
+yksinkertainen, mutta hyvin toteutettu ulkoasu!
+ihania kuvia! Sujuvaa kerrontaa.
+monipuolisia tekstejä, joita on helppo lukea!

Huiskuhäntämme 
+koirat on yhdenmukaisia bannerissa (=selkeä)
+helposti luettavat esittelysivut  
+monipuolisia kirjoituksia ja kuvia! 

tiistai 18. joulukuuta 2012

Luukku 18


MUSCH lahjoittaa jokaisesta Facebook-ryhmänsä fanista, #muschjouluiloa-hashtagin sisältävästä tweetistä, sekä kampanjaan linkittävästä blogipostauksesta ja -bannerista 120 g luonnollista suomalaista MUSCH BARF® kissan- tai koiranruokaa. Kampanja on voimassa 5.-19.12.2012.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Luukku 17

Eilen otin ja järjestin koirien naulakon. Otin turhat vaatteet (esim.sademantteli) pois ja vaihdoin tilalle toppavaatteita. Vaikka välillä tuntuukin, että koiran vaatteita tursuaa vähän joka paikasta, ei meillä ole kuitenkaan ainuttakaan turhaa vaatetta. Meiltä jopa puuttuu pari eri vaatetta noilta (esim.Hertalta sademantteli ja Kertulta fleecehaalari). Välillä on niin hankala omistaa melkein kaikissa mittataulukoissa väärän kokoisia koiria..koko on joko liian iso tai sit liian pieni :/
ennen ja jälkeen
Lähdettiin naulakon siivouksen jälkeen käymään hiihtämässä (ekaa kertaa muuten tänä talvena!) ja en muistanutkaan että hiihtäminen on noinkin kivaa. Koirat jaksoivat koko lenkin ajan peuhata ja juosta kilpaa. Ai että sitä juoksemisen iloa on ihana katsella!

Kotiin tultua koirat riekkuivat vielä hetkenaikaa ennenkuin häipyivät nukkumaan. En jaksanut lenkin jälkeen kuin irrottaa lumipaakut koirista, joten turkit on nyt senmukaisia. Noh, ajattelin nyt loman alkaessa (eli viikonloppuna) pestä ja trimmata kummatkin, joten olkoon nyt nää vajaa 5päivää kiharia karvapalloja :D Mutta eipä tässä nyt muuta tälläkertaa!
PS. Muistakaa linkkailla meille blogejanne! Aikaa on vielä tämä päivä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Luukku 16

Olen itse ollut aina vahvasti sitä mieltä, että koirankin pitää matkustaa autossa turvallisesti kytkettynä. Olen nähnyt niin monta tapausta, kun koira on aiheuttanut kuljettajalle häiriötä ja näin ollen auton hallittavuus on heikentynyt. Siksi jokaisen olisi hyvä kytkeä koira kiinni, jolloin se ei pääsisi häirisemään kuljettajaa eikä myöskään kanssamatkustajia!

Koirat matkustavat mukanamme autossa vuodessa jopa monia satoja kilometrejä. Miksi siis emme turvaisi sekä itsemme että koiran ajomatkaa?!

Meillä koirat joko matkustavat häkissä (joka on kytkettynä auton takaosassa) tai turvavaljaissa takapenkillä. Yleensä meillä turvaudutaan kuitenkin noihin turvavaljaisiin, koska koirat ei hirmuisesti viihdy tuolla häkissä.
Koiran matkustamisesta löytyy netistä paljon hyviä artikkeleita, esim. tämä tai tämä! Kannattaa käydä lukemassa :)

Meillä on Hi-Craftin turvavaljaat. Nuo on helppo pukea päälle ja noissa on paljon säätövaraa! Nuo menee siis helposti esim. manttelin päälle säätövaran ansiosta. Noita valjaita voit ostaa esim.Mustista ja Mirristä.

Löysin viime keväisen kuvan Hertasta autossa. Tsekatkaa Hertan pitkät kynnet..missähän kynsienleikkaaja on piileskellyt tuolloin?!

Me toivotetaan jokaiselle turvallisia kilometrejä! :-)

PS.Muistakaa käydä osallistumassa arvontaan! Tänään on viimeinen päivä osallistua! :)

lauantai 15. joulukuuta 2012

Luukku 15

Lueskelin tässä yks päivä hakusanoja, millä ihmiset on löytänyt meidän blogiin. Noita on kiva lukea, sillä yleensä sieltä löytyy ainakin yksi hauska hakusana!

Meiltä löytyi mm.tälläisiä hakusanoja:
-blogilista ruoka ja erityisruokavaliot
-aktivointipelit
-hertan ja kertun
-koirahieronta-ohjeita
-koristenauha-pannat
-itsetehtyjä puolikuristavia pantoja
-koiran hammas
-mädäntynyt hammas
-tee itse hiuspanta
-portaiden portit
-hertam ja kertun blogi tee-se-itse
-mikä trimmauskone kääpiövillakoiralle
-kuivaaja metro air force commander
-tyttöjen vaateblogi
-tytöt blogeja
-cavalierin trimmaus
-blogi ikävä
-mäyräkoira piparimuotti

Testailin tänään aikani kuluksi tehdä gifin Hertasta..mitä tykkäätte? Onko nää kivoja vai kenties ihan täyttä roskaa? Hidastaako tää hirmusesti sivun latautumista? :)
animated gifs

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Meitä on nakattu tässä lähiaikoina muutamalla eri haasteella. Kiitos Koda, Oliver ja Sofi! Kodalta ja Oliverilta tuli Liebster-haaste, joka ollaan jo kerran tehty, joten ei tälläkertaa sitä toteuteta. Toteutetaan nyt sitten Sofilta tullut haaste ja haaste kuuluu näin:

"Kiitä tunnuksen antajaa.
Jaa tunnus kahdeksalle bloggaajalle.
Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi."
 
 En haasta tälläkertaa ketään, koska tämä(kin) haaste on pyörinyt tosi monissa blogeissa, joten ken haluaa, niin tämän toteuttakoon :)

 Kirjoitan tähän nyt asioita itsestäni (enkä koirista,vaikka tämä heidän bloginsa onkin), koska parilta ihmiseltä on tullut siihen liittyen toivetta ja en ole täällä paljoa itsestäni kertonut.

8 satunnaista asiaa itsestäni:
1. Vietän suht paljon aikaa koirien (ja eläinten) kanssa.
2. Perhe ja kaverit on mulle tärkeitä!
3. Oon aika sosiaalinen ihminen ja viihdyn monenlaisten ihmisten seurassa.
4. Tykkään valokuvata ja se voidaankin laskea yhdeksi harrastuksekseni.
5. Mulla soi lähes aina musiikki kun oon koneella tai meen lenkille!
6. Mulla on ollut vajaa pari vuotta haaveena ottaa tatuointi itselle, mutta vielä en sitä ole ottanut. Tiedän kyllä tasan tarkkaan minkälaisen otan ja tiedän myös, että se tatuointi tulee aina merkitsemään mulle paljon<3
7. En osaa olla pitkävihainen. En siis suutu kunnolla juuri koskaan.
8. Oon yö-ihminen. Mua on aina aamuisin vaikea saada ylös sängystä!

perjantai 14. joulukuuta 2012

Luukku 14

"Mistä tunnet pienen tontun?
Punaisesta lakistansa
vikkelistä kintuistansa
hymystänsä lempeästä
katseestansa veikeästä.
Siitä tunnet pienen tontun.
Mistä löydät pienen tontun?
Pipareita uunista kurkkimasta
lahjakätköjä urkkimasta
hämärissä huiskimasta
kuusen alta kuiskimasta
Sieltä löydät pienen tontun."
Tekijä tuntematon
"Sieltä se joulu saapuu" tuumaa Hertta.

torstai 13. joulukuuta 2012

Luukku 13

Nyt joulun tullen on kiva itse väsäillä lahjoja. Tässä ohje pienellä vaivalla ja rahalla tehtäviin naruleluihin. Kun tajuat ohjeen kunnolla ja innostut, niin värkkäilet näistä vaikka kaverien koirille kivat lahjat pukinkonttiin. Alla olevan lelun tekemiseen menee tekijästä riippuen 15min-30min. Mitä näppärämpi oot, sitä vähemmän aikaa menee :)

Nää voi heittää huoletta pesukoneeseen kun alkaa oikein näyttää siltä.

Itse käytin näissä lelukorista aikoinaan ylimääräiseksi jäänyttä putkikudetta (=ontelokude). Voit käyttää myös esim. maton kudetta tai fleecestä leikattuja suikaleita.

Eli tarvitset:
-sakset
-ontelokudetta tai muuta vastaavaa

Aloitetaan:
1. Leikkaa ontelokuteesta 8kpl noin 180cm mittaisia pätkiä. Lelusta tulee tällöin noin 35-40cm pitkä. Jos haluat lyhyemmän lelun, niin ota lyhyempiä pätkiä ja jos taas pitemmän, niin ota pidempiä pätkiä. Kannattaa ottaa huomioon, että käytössä lelu venyy hieman.

2. Solmi kaikki pätkät yhteen solmulla.
3. Muodosta pätkistä "parit". Nyt sinulla pitäisi olla periaatteessa 4 eri narua (yhdessä narussa on 2 eri pätkää). Järjestele narut kaikki eri suuntiin selkeästi.

4. Nyt alkaa se hankalin vaihe. Kun tajuat tämän vaiheen kunnolla, niin pystyt tekemään leluja nopeasti. Ja älä lannistu vaikket heti tätä kohtaa tajuaisikaan! Eli vie ensimmäinen naru lenkiksi toisen yli, toinen naru kolmannen yli, kolmas neljännen yli ja neljäs ekasta narusta syntyneen lenkin sisästä. Näin saat alla olevan kuvion aikaan. Kiristä nyt alla oleva kuvio tasaisesti narunpäistä vetämällä, että saadaan siisti ristikko. Toista tätä kuviota niin kauan kun lelu on haluamasi mittainen.

5. Lelusta pitäisi tulla tämännäköinen, mutta kuvio ei synny ihan heti, joten älä hätäänny! Kuvio muodostuu pikkuhiljaa.

6. Kun lelu alkaa olla sopivanmittainen tai kude on loppumassa, päätä lelu eli tee solmu toiseen päähän. Lopuksi siisti kummatkin päät vielä leikkaamalla turhat kuteenpätkät pois!
7. Tässä valmis työ! Kuvassa myös vertailukohteena reilu 2vuotta vanha tasaisessa käytössä ollut narulelu. Kuten huomaatte tuo ei ole mennyt juuri miksikään.
HUOM! Solmun kireys vaikuttaa siihen, kuinka "tiivis" patukasta tulee. Löysä solmu tuottaa muhkean patukan, mutta patukka venyy enempi käytössä. Sopivan kiristyksen löydät vain kokeilemalla ja testailemalla :) Tekemisen iloa!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Luukku 12

Kiitos taas Tiialle ja Lobolle haasteesta! Nää kysymykset on vastattu väsyneenä iltamyöhällä, joten älkää odottako mitään kaikkein parhaimpia vastauksia :D

11. kysymystä
1. Mitkä koet olevan suurimmat negatiiviset puolet rodussasi?
Turkinhoito! Vaikka itse tykkäänkin hoitaa noiden turkkia, niin samalla se on myös jonkinlainen taakka. Jos et harjaa ja hoida turkkia säännöllisesti, se kostautuu sulle jossainvaiheessa. Tässä päteekin sanonta: "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"

2. Sekarotuinen vai puhdasrotuinen? ja miksi?
Tää on vaikea. Sanoisin kuitenkin, että puhdasrotuinen, sillä koiraa hankittaessa tiedät suurinpiirtein minkälainen koira on tulossa, toisinkuin sekarotuisessa. Toisaalta sekarotuiset saattaa olla terveempiä (jos on yhdistetty sopivat rodut eikä suvussa ole sairauksia tmv.) Ja puhdasrotuisen koiran kanssa voit käydä esim.virallisissa näyttelyissä toisinkuin sekarotuisen.

3. Mikä on ollut kaikkein positiivisin puoli koiranomistamisessa?
Ensinnäkään, en osaa sanoa vain yhtä! Ainakin se, että koirat luottaa suhun ja sä niihin; tiedät niiden tottelevan koska tahansa ja koirat taas luottaa siihen, että jos sulla on kaikki ok jossain tilanteessa, niin niilläkin on. Lisäksi tulee lähdettyä lenkille (muuten ei nimittäin välttämättä tulisi!) ja sit kans se, että koirien kautta oon saanut paljon uusia kavereita! :)

4.Onko sinulla koiran koulutuksessa tiettyä ohjemuoraa jota noudatat?
Ei nyt mitään varsinaista, mutta väkivallalle sanon ehdottoman ein! Itse käytän noiden koulutuksessa tosi paljon naksutinkoulutusta, minkä olen noille todennut hyväksi!

5. Mitä et haluaisi koskaan harrastaa koirasi kanssa?
Ei nyt tuu yhtäkkiä mitään harrastusta mieleen, mitä en voisi harrastaa. Toki en oo kaikkia lajeja päässyt itse kokeilemaan, että en sinänsä osaa tarkemmin sanoa.

6. Ihailetko ketään tiettyä koirakkoa? Ketä?
Oikeesti, tää on jo aika paha. En ketään yksittäistä koirakkoa osaa sanoa, mutta ainakin sellaiset parit, joilla yhteistyö sujuu; koira luottaa ihmiseen ja päinvastoin :)

7. Millaisen tulevaisuuden näet rotukoirilla?
Osalla roduista on edessä aika heikko tulevaisuus, koska ihmiset yhdistävät sellaisia koiria (ja koirarotuja) joilla on jo ennestään paljon sairauksia. Lisäksi ihmiset yhdistävät sellaisia koirarotuja, jotka eivät sovi toisilleen (lyttykuono+pitkäkuono=sairauksia).

8. Rotuja joita voisit kuvitella omistavasi?
Ehdottomana ykkösenä ainakin labradorinnoutaja!

9. Kuinka paljon kiinnität huomiota koiran ruokintaan?
Suhteellisen paljon. Noiden kanssa ollaan takuttu, koska mikään ruoka ei noille tunnu sopivan; turkki huononee, korvat kutisee ja koira ei voi muutenkaan hyvin. Tällähetkellä (kaikeksionneksi!) olen noille löytänyt sopivan ruuan!

10. Uskot johtajuuteen?
Riippuen koirarodusta, mutta suht paljon. Osan koirien kanssa pärjää vähemmälläkin johtajuudella, mutta osan kanssa pitää olla tiukempi.

11. Kuinka paljon koet edistyneesi koulutuksessa/harrastuksissa jos katsotaan vuoden päähän?
En yhtään :D ei vais, Hertan olen saanut aika hyvään kuntoon (ei pelkää niin paljoa isoja koiria), ollaan opittu uusia temppuja ja hiottu perustottelevaisuutta entisestään. Mutta agility on valitettavasti jäänyt toistaiseksi ainakin vähemmälle, juuri siksi, että olen koko ajan menossa ja kotiintultuani olen niin poikki, etten jaksa lähteä toiselle paikkakunnalle koiran kanssa enää treeneihin. Siksi ollaankin nyt panostettu erilaisiin temppuihin ja yhdessäoloon :)

Minä taas vuorostani heitän haasteen seuraaville blogeille:  
(tämä postaus on ajastettu, joten laitan alla oleville blogeille viestiä myöhemmin)
Koda-kääpiösnautseri 
SuperSheltti 
Tassunviemää 
Oliver-sheltti
Tassunjälkiä sydämessä

Heille kysymykset:  
 1. Miten päädyit valitsemaasi koirarotuun? Sano yksi hyvä ja huono puoli rodusta!
 2. Jos sinulla ei olisi sitä koirarotua mikä sinulla juuri nyt on,niin mikä koirarotu sinulla luultavasti olisi?
 3. Koirasi oudoin tai hassuin tapa? 
 4. Miksi omistat juuri koiran? Miksi ei esim.kissa tai pupu? 
 5. Jos saisit kelata ajassa koirasi nuoruuteen, mitä tekisit toisin esim.koulutuksessa?
 6. Mikä oli ensimmäinen asia minkä koirasi oppi?
 7. Syökö koirasi luita, millaisia?
 8. Jos sinulla olisi mahdollisuus muuttaa kaksi asiaa koirien ympärillä pyörivässä toiminnassa (esim. näyttelyt), mitkä ne olisi? 

 9. Sano 3 koirarotua, mitä et voisi kuvitella omistavasi ja miksi.
10. Harrastatko koirasi kanssa jotain? Jos harrastat, niin mitä? 
11. Miten koirasi reagoi muihin koiriin? Entä muihin eläimiin (esim.kissoihin)?

tiistai 11. joulukuuta 2012

Luukku 11

Blogin katsojaluku huitelee jo reilussa 25000, blogitekstejä on tämän julkaistuani kirjoitettu 190kappaletta ja lukijoitakin on kertynyt ihanat 96kappaletta! En olisi vajaa 2 vuotta sitten uskonut että blogi saavuttaa oikeasti näinkin suuren suosion! Mitä nöyrin kiitos kaikille<3

Sen kunniaksi haluan palkita juuri teitä lukijoita. Yhdessä Tassu&Tarvike-nettikaupan kanssa järjestän arvonnan, jossa palkintona on joulupakkaus (joko M tai L) sekä 10euron lahjakortti TassuTarvikkeen nettikauppaan.

Tassu&Tarvikkeen valikoimasta löydät kaikenlaiset koiratarvikkeet menoon kuin menoon sekä kissa- ja jyrsijä/kanitarvikkeita. Valikoimassa on kaikkea koiran pannoista kissan vessoihin.
pääset Tassu&Tarvikkeen sivuille esim. klikkaamalla ylläolevaa kuvaa!

Arvontaohjeet tulevat tässä:

1. Haluaisin juuri palkita teitä lukijoita, jotka oikeasti lukee blogiamme, joten olethan lukija! 

2. Kerro kommentissasi miksi luet juuri meidän blogia! Mikä tästä tekee hyvän, onko parantamisen varaa (ja jos on, niin missä?), haluaisitko tietää jotain vielä lisää jne. Sana on vapaa!

3. Muistathan laittaa kommenttiin mukaan sähköpostiosoitteesi!

Voit linkata arvonnasta myös blogiisi!

Aikaa osallistua on 16.12.2012 asti.

Onnea arvontaan! :)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Luukku 10

"Kerttu täällä moi!
Mamma avustaa mua hieman tässä kirjottamisessa, ja mä sanelen nää tästä mamman sylistä.

Mamma just laski että enää vain 14 päivää jouluun! Apua! Mua vähän jänskättää sillä tää on vasta mun toinen joulu!

Mietittiin Hertan kanssa äsken että mitä lahjoja olis tänä jouluna kiva saada. Lahjalistaan kuuluu mm.juoksuvyö ja sit tietty jotain herkkuja sekä luita.

Mamma vaan tuumaa, että nykyään joulun tarkoitus on muuttunut yhä enemmän ja enemmän siihen, että lahjat on ne, jota eniten koko joulussa odotetaan...

Tässä meidän lahjalista:

1.Juoksuvyö; helpottamaan lenkkeilyä ja hiihtämiseen
2.Kertulle fleecehaalari ja vaikkei kuvassa sademanttelia ookkaan, niin Hertalle sademantteli
3.Luita ja herkkuja
4.Uudet trimmaussakset
5.Uusia aktivointileluja ja -pelejä

Tärkeintä meille joulussa on kuitenkin yhdessäolo ja hauskanpito! Hauskaa joulunodotusta! :)"

Rakkain terveisin, Kerttu

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Luukku 9

Àjattelin nyt koota muutamia epäonnistuneita kuvia sekä kuvausvinkkejä tähän. Itse olen kameran takana heilunut jo ihan pienestä pitäen ja oman järjestelmäkameran hommasin reilu vuosi sitten. Tällähetkellä mulla on siis Nikonin D3100 kolmella objektiivilla (18-55mm, 55-20mm ja 50mm).

Itse en tosiaankaan ole mikään ammattilainen, ja sen näkee myös kuvista. Ja kuvaan lähinnä vain siksi että pidän siitä ja se on enemmän kuin hyvä harrastus! Olen käynyt muutaman valokuvauskurssin ja olen nyt tiistaina menossa yhdelle valokuvauskurssille, mutta olen yleisesti ottaen oppinut kaiken itse opiskelemalla ja kokeilemalla :)

Kriittisimmät asiat valokuvauksessa ovat:
1) valaistus (pitää olla tarpeeksi ja oikein suunnattu)
2) tausta
3) kamera
4) visio!

Itse pidän ehkä tarkeimpänä vinkkinä koirien kuvauksessa sitä, että mene koiran tasolle! Mitä järkeä on kuvata koiraa, josta näkyy pelkkä päälaki? Paljon mukavempi on katsella kuvaa, jossa näkyy koiran naama kokonaan ja koira näkyy luonnollisesti :)

Keräsin muutamia epäonnistuneita kuvia selitykseen tähän:

-Hitaus. Itse ainakin myönnän ihan suoraan olevani hidas. Kun tajuan hyvän kuvaustilanteen, niin ennenkö pääsen kuvia ottamaan, niin koko tilanne on jo ohi. Niin ärsyttävää!
Itse kuvauskohde(Kerttu) häipynyt pois ja Hertta kiitää ohi..
-Epätarkentunut kuva. Hyvässä tilanteessa kun yrittää äkkiä ottaa kuvaa, niin yleensä jää jokin paikka tarkentumatta. Alla olevassa kuvassa se on pää..
..ja tässä koko kroppa!
-Ilme. Kerttu varsinkin osaa "pilata" kuvat haukkumalla, koska paikallaolo muka kyllästyttää..Hertan erikoisalaa on taas näyttää elämäänsä kyllästyneeltä tai pään kääntäminen poispäin :D
Sun pitäisi olla kameran takana kuvaamassa ja samalla iloisesti houkutella koiria katsomaan kameraan päin..aina se ei onnistu niinkuin pitäisi:
kiinnostunut ja hieman vähemmän kiinnostunut kuvattava
-Hieman ylivalottunut kuva + puhkipalanut tausta. Kivan kesäinen muuten, mutta ylivalottuneisuus ja puhkipalanut tausta häiritsee.

Yritin etsiä sellaisia kuvia mitä täällä blogissa ei vielä olisi ollut.Vanhoja kuvia on muutenkin niin hauska kattella ja samalla palauttaa hyviä muistoja mieleen :) Kannattaa ihmeessä muidenkin kaivella vanhoja kuva-arkistoja ja lisätä blogiin niitä epäonnistuneitakin otoksia!