Eilisissä treeneistä tein taas muistiinpanoja ja ajattelin heittää niitä tänne bloginkin puolelle, sillä meiltä on toivottu treeneihin liittyviä postauksia. Me siis käydään tällähetkellä treeneissä kerran tai pari viikossa hallilla treenailemassa tottista, mutta sen ohessa tehdään myös jonkin verran omatoimisia treenejä. Omatoimitreenit riippuu paljon siitä, että kuinka on aikaa ja motivaatiota sekä säätä lähteä ulos treenailemaan. Sää on meillä ainakin suuri asia, sillä tälläkin hetkellä piha on kuin jääkiekkokaukalo eli suorastaan hengenvaarallinen miettiä edes minkäänlaisia treenejä. Jonkin verran oon jotain sivulletuloa ottanut myös sisällä, mutta tiedätte varmaan, että sisällä nyt ei tuota tilaa oo aina kovin mahdottomasti ellei omista isoa omakotitaloa :-D
Voin tässä vaiheessa jo sanoa, että mä oon maailman huonoin kirjoittamaan meidän treeneistä muualle kuin omaan kalenteriin. Haluaisin kyllä tehdä enemmän treeneihin liittyviä postauksia, mutta syynä postaamattomuuteen aiheesta on se, että mulla on harvemmin treeneistä meistä mitään kuvia saati mitään fiksua sanottavaa ;-) Eilen oltiin kuitenkin ohjaajan kera hallilla treenailemassa ja oli mukava saada muidenkin näkökulmaa tähän meidän epätoivoiseen treenailuun. Ei vais, on ihan hauska kuulla muiden mielipidettä ja kehittämisehdotuksia!
Eilen vedettiin ihan perustreenit. Noutoa ei otettu, kun työstetään sitä vielä kotona ennenkuin tuodaan se hallille. En halua pilata sitä epäonnistumisilla eli koen, että se tarvitsee vielä vahvistusta hurjasti. Eteenmeno on sujunut tähän mennessä ihan hyvin, niin jätin sen tälläkertaa pois.
Leikittäminen sujuu oikeesti tosi mainiosti. Puree hyvin ja leikkii mielellään mun kanssa. Ollaan siis päästy tosi hyvin siitä "kun annoit lelun minulle, tämä on minun leluni" -vaiheesta yli. Neiti tuo lelua, tahtoo repiä ja "irti"-käskykin hyvin hanskassa. Palkkautuu paremmin patukasta kuin pallosta eli patukka on se meidän juttu. Uuden patukan myötä nappaa kiinni tiukemmin eli Martta tarvitsee selvästi sinne suuhun täytettä. Oon ehkä maininnut aiemmin, että Martta ei leiki kenenkään muun kuin mun kanssa, mutta nyt se on leikkinyt jo useamman ihmisen kanssa. Ei sen tietysti tarvitsekaan leikkiä muiden kuin mun kanssa, mutta toisaalta ihan hauska nähdä, että lähtee leikkimiseen mukaan muidenkin kanssa.
Seuraamisessa neiti menee hyvässä paikkaa ja ennenkaikkea suorassa. Seuraamisesta ei moitittavaa, mutta mun pitäis enemmän haastaa koiraa. Käännöksiä, nopeaa tempoa, hidasta tempoa, lyhyitä pätkiä, pidempiä pätkiä, häiriöllä, ilman häiriötä ja niin edelleen..Haukku sujuu kotona ok, mutta hallilla en oo tohtinut vielä kokeilla edes. Eikä ole ollut tarviskaan, kun tekeminen siellä on toiminut ilmankin. Tää lienee mulle se suurin kynnyskivi, koska tuntuu että mä treenaan mielummin sitä vanhaa ja samaa kuin laittaisin itseni likoon uusiin juttuihin. Koirakin selvästi oli hämmentynyt, kun meidän treeni olikin ihan uutta ja erilaista - tosin hyvällä tavalla hämmentynyt ja superinnokkaana tietty tekemässä. Selvästi koirasta saa paljon enemmän irti, kun senkin haastaa tekemään vaikeampia juttuja. Nyt koiran fiilis laskee vähän, kun ei ole tarpeeksi haastetta tekemisessä. Mutta sano se sit tälle rähmäkäpälällejääräpää-omistajalle, että tee vaikeampia juttuja...Tämän(kin) takia on siis hyvä, että joku ulkopuolinen on meitä pökkimässä persuksiin!
Uudet käskyt myös alkaa selvästi mennä päähän. Me kun vaihdettiin pari viikkoa sitten käskyt kokonaan tottiksessa ihan siitä syystä, että arkikäskyt (mm. istu, maahan, vapaa...) on meillä ihan eri tarkoitusta vastaavia kuin mitä haluan ne treeneissä olevan. Treeneissä ei esimerkiksi maahanmenosta lähdetä pois ilman vapautusta toisinkuin taas kotona voi. Esimerkkinä sanottakoon, että käsken kotoa pois lähtiessäni koirat maahan kauas ulko-ovesta ja sitten ne omia aikojaan siitä saavat lähteä kun ovi sulkeutuu. Voitte siis miettiä toimiiko tommoset käskyt sit kokeessa? No ei toimi. Siispä istu vaihtui "sit", maahan "pläts", eteen "hiit" ja vapaa "tsap". Muutenkin oon ollut vähän epämääräinen tuon vapauttamis-sanan kanssa, koska mulla on toiminut sekä "jes" että "vapaa" vapauttavina käskyinä. Ei ihme, jos koira on sekaisin! Tuleeko muille ikinä tunnetta, että olette epämääräinen ohjaaja? Mulle nimittäin tulee aina sillointällöin :-D Tiedätte varmasti kuinka monta kertaa oon meinannut pestä itse suuni saippualla vääristä käskyistä, sillä ne on juurtunut jo sanavarastoon niin pahasti. Mulle naureskeltiinkin joskus, että saat raipasta jos sanon vielä noita vanhoja käskyjä..
Jäävät myöskin hyvät. Ei suurempaa sanottavaa. Nyt myös se selvästi heikoin lenkkimme eli seisominen toimii. Sitä tosin ollaankin nyt kotona ahkerasti treenattu. Maahanmenossakin painautuu jo hyvin maahan nopeasti. Istuminen ollut alustalähtien vahva.
Unohdan kehua koiraa suorituksen aikana, kun joku ohjaaja on katsomassa. Mä en tiedä mikä siinä on, vaikka ihan hyvin voisin muutaman kerran huikata esimerkiksi seuraamisessa "hyvä" tai "hieno tyttö", mutta jotenkin vain unohdan sen.
Nyt päästään siihen itse pahuuteen. Mun suurin ongelma on jännitys. Mä en tiedä mikä siinä on, että jännitän koiran kanssa tekemisessä, mutta esimerkiksi 100hengen ihmismassalle puheen pitäminen ei ole minkäänlainen ongelma. En ymmärrä enkä välttämättä haluakaan :-D No, voitte siis arvata oliko hankala laittaa itseään tähän meidän uuteen treeniryhmään, jossa suurinosa koirakoista on kisannut ja osa jopa menestynytkin? Tälläisissä tapauksissa ei voi muutakuin laittaa jäitä hattuun ja oikeesti miettiä sitä, että pohjalta meistä jokainen on joskus lähtenyt. Onneksi meidän treeniporukka osoittautui niin huumorintajuiseksi ja kannustavaksi, että oikeesti nautin treenaamisesta enkä jännitä enää laisinkaan. Ehkä se kisajännityskin sit lähtee pikkuhiljaa tän treenijännittämisen kanssa pois..
Mä haluaisin meidän treenaamisesta oikeesti videota, kunhan saisin jonkun hallille kuvaamaan. Ollaan nimittäin lyhyen ajan sisällä kehitytty huomattavasti. Toisaalta mua pelottaa vähän se, että meillä saattaa tulla se stoppi kehittymiselle jossakin vaiheessa. Pitää vaan oikeesti sit olla tasaisen varma ja jatkaa tekemistä normaalisti. Ei saa siis lannistua! Tarkoitus ois meinaan laittaa BH-koe purkkiin syksyllä. Ei ainakaan yhtään aiemmin, sillä jännitys valtaa vielä mieltä ihan liikaa eikä kyllä olla vielä kokeeseen valmiitakaan. Tavoitteeksi siis otamme syksyn!
Ja pitikin mainita vielä tästä meidän treenaamisesta, että mulla meni kesä ihan liiaksi töissä ja tein jo Martan tullessa kotiin sen päätöksen, että panostan vuotiaaseen asti arkikäyttäytymiseen sekä häiriöön kunnolla ja sen jälkeen vasta aletaan tosissamme treenata. Tainno, eihän tää meillä ikinä mitään tosissaan treenaamista ole, kun nauraa hörskötämme ja pidämme hauskaa tuolla hallillakin :-D Oon onnellinen tuosta päätöksestä, sillä neiti toimii hyvin arjessa, häiriössä, eri ympäristöissä ja alustoissa eli sen kanssa ei tarvi takuta. Siksi treenaaminen onkin nyt helppoa ja kivaa! Oon ihan fiiliksissä aina kun päästään hallille tekemään ja koirakin on aina tosi innoissaan lähdössä. Sen kaiken ilon keskellä oon päässyt myös tutustumaan ihan huippuihin ihmisiin. Ihmisiin, joiden kanssa treenaaminen on ihan maagista. Niin rentoa ja hauskaa! Siksi onkin hankala nyt helmikuun lopulla heittää hyvästit tälle meidän porukalle ja siirtyä uuteen ulottuvuuteen. Toivottavasti löydämme Tampereen seudultakin yhtä mukavan porukan, saa vinkata ;-)
Onko täällä muuten muita jännittäjiä? Treenijännittäjiä, kisajännittäjiä tai vaikka vain arkijännittäjiä? :-D Vai oonko ainut arkajalka? Ja ennenkaikkea, onko tälläset treenimuistiinpanot kivoja? Saako siis jatkossakin rustata?
