maanantai 25. marraskuuta 2013

Koiramainen viikonloppu, ihanaa!

Kuten kaikki facebookissa meistä tykkääjät saattoivatkin huomata, niin meillä oli monipuolinen ja koiramainen viikonloppu. Tekemistä riitti, mutta saimme silti levätä keräten voimia tulevaan viikkoon :-)

Pääsin perjantaina koulusta normaalia aiemmin, joten pääsin lähtemään vanhemmilleni hyvissä ajoin. Tämän viikonlopun "urakkana" oli laittaa koirat siistiin kuntoon. Hertassa ei ollut paljon mitään laitettavaa, sillä Hertta on pesty ja trimmattu tässä vähän aikaa sitten. Aloitin pesun ja trimmauksen Kertusta ja siinä hujahtikin tovi jos toinenkin. Tarkoituksena oli saada Kertun turkista hieman helppohoitoisempi, ja ennenkaikkea, siistimpi. Mittaa turkille jäi siis trimmauksen jälkeen enää noin sentin verran.
Jatkoin Hertan laittamista heti Kertun perään, ja voin sanoa, että trimmaus on kyllä rankkaa puuhaa, vaikka heti ei sitä välttämättä uskoisikaan. Siinä se perjantai sitten vierähtikin, turkkeja laitellessa :-)

Lauantaina miitattiin päivällä Tiiaa ja Lobo-saksanpaimenkoiraa. Mentiin juoksuttamaan koiria läheiselle pellolle, jonka vieressä kulkee joki. Kylmä viima siinä kyllä kävi, mutta eipä se koirien (eikä oikeastaan meidänkään) menoa haitannut.
Sunnuntaina kotiuduttuani kaverini luota, lähdin pitkästäaikaa koirapuistoilemaan. Oltiin sovittu muutaman koiratutun kesken menevämme sinne yhdessä, sillä tuntuu, että tuolla ei ikinä ole ketään siihen aikaan, kun siellä itse olet. Oli siis kiva nähdä ja saada uusia koirakavereita!

Onnistuttiin keräämään hyvä koiraporukka kasaan; oli huskyä, mäyräkoiria, keeshondia, sekarotuista ja terrieriä. Ja saatiin me ohikulkumatkalla ollut villakoirakin mukaan :-) Mukavaa!

Mielestäni meillä olis siis varsin onnistunut viikonloppu. Oon sitä mieltä, että mikään ei voita oleskelua kotona sekä koirien että kavereiden kanssa. Minkälainen viikonloppu teillä lukijoilla oli? Vietittekö sen yhtä koiramaisissa merkeissä kuin me? :)

4 kommenttia:

  1. Meillä oli myöskin hyvin koiramainen viikonloppu, oikeastaan jopa ihan villakoiramainen viikonloppu. Lauantaina lemmikkimessuilla villakoirakehän laitamilla, oman koiran kanssa treeniä ja lenkkeilyä. Sunnuntaina kotona loikoilua ja villisporukalla puistoilua :) Näistä koiraviikonlopuista viikonlopuista saa mukavasti virtaa uuteen viikkoon! :)

    Kivat takit tytöillä. Mistä oot hankkinut? :) Ja hei epistä, kun siellä on lunta! Mäki tahdon jo lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka mukava kuulla, että sielläkin on vietetty (villa)koiramaista viikonloppua :-)
      Itse olin kahden vaiheilla, että lähdenkö lemmikkimessuilla käymään, mutta päädyin kuitenkin jäämään tälläkertaa kotiin, sillä tuota matkaa Helsinkiin kuitenkin on ihan kivasti..

      Kiitos paljon :-) Kummatkin ovat omatekemiäni. Voisin melkein lahjottaa tämän kaiken lumen jo pois, itse kun en ole yhtään talvi-ihmisiä, eikä koiratkaan hirmuisesti piittaa kylmyydestä. Mutta toivotaan sinnepäin kasapäin lunta :)

      Poista
  2. Viimeviikonloppuna käytin meidän karva turrin ulkona ja pesin sen hampaat. Tänäviikonloppuna käytiin ostamassa sille aktivointilelu ja nameja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin oli sitten koiramainen viikonloppu :) Kiva kuulla!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)