tiistai 17. maaliskuuta 2015

Sateista ja märkää

Viime viikon päivistä sovimme vahingossa tietenkin sen Wilman ja Miran kanssa, joka oli sateinen ja märkä. Vaihtoehtoina olisi voinut olla aurinkoinen ja lämminkin päivä, mutta onneksi pärjäsimme noinkin. Eipä meitä pieni sade kuitenkaan haitannut - lopputuloksena lenkin päätteeksi huomasin, että munkin on kaiveltava se tuulitakki talvivarastoista esiin, sillä toppatakki imee aika nätisti veden itseensä. Taisin olla tuon lenkin jälkeen enemmän märkä koira kuin Martta, haha :-D



Meidän viikonloppuun kuului katkennut kynsi sekä paljon verta, hollanninpaimenkoira Louhen näkemistä, kaupunkikävelyä, uuden metsäpolun valloitusta ja paljon autoharjoittelua!

Voisi siis sanoa, että viikonloppu vierähtikin nopeasti ohi - onneksi pian on kuitenkin pääsiäinen ja pienen loma paikka. Silloin kerkeää taas paremmin touhailla ja mennä koirien kanssa eri paikkoihin. Suunnitelmissa on ainakin lähteä kerrostaloon kaverilleni kylään (=ihan loistavaa ääni-ja ja hissiharjoittelua!), koirakavereita sekä treenausta. Tällähetkellä me treenataan takajalkoja ahkerasti, sillä nuo honkkelijalat on ihan hakusessa neidillä sekä ollaan opeteltu noudon alkeita. Pitäisi vain ostaa uusi noutokapula neidille, että päästään kunnolla treenaileen! Villakoirien kanssa oon treenaillut normaalin sukan ottamista jalasta (villasukka sujuu jo tosi näppärästi!) ja etenkin Hertta on sukan ottamisessa tosi haka :-)

Nyt kiiruhdan pissattamaan tuon Martan, kun se pyörii tuolla eteisessä siihen malliin, että ulos on päästävä ja nopeaan! Martan sisäsiisteys on hyvällä mallilla - otettiin tosin hieman takapakkia lumien sulaessa, sillä neiti oli tottunut tekemään asiansa lumelle, eikä sille tassuja kutittavalle nurmelle.

Näkyillään taas - pikkuhiljaa yritän päästä tästä suhteellisen reaaliaikaiseen postaustahtiin, ettei tulisi näitä yli viikon takaisia postauksia hirveästi jälkikäteen :-D

6 kommenttia:

  1. Panempa nyt tähä oekeen päevän kohalle nimipäeväonnittelut Kertulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, tuplaonnittelut! Wautsi! Kiitos sulle Iivari <3 t. Kerttu

      Poista
  2. Hauskat kuvat, voi miten ihania koiria. Ja Martta on niin suloinen :') Mä yritin joskus opettaa Nanaa ottamaan sukkaa mun jalasta, jokseenkin kehnolla menestyksellä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, oot ihana :') Kiitos kivoista kehuista - piristää mieltä kummasti! Meillä Hertta tykkää nappailla ja leikkiä lelulla, mutta kaikkeen tarttuminen ei oo ollut ikinä neidin lempparipuuhaa. Jotenkin tää temppu kuitenkin iskostui neidin päähän ja tää onkin yks tän hetken lemppareista :-D Eli ei muuta kuin harjoittelemaan lisää Nanan kanssa - kyllä se siitä lähtee :)

      Poista
  3. En kestä, Martta on niiiiin söpö <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)