Vuoden eka match show eli mätsäri korkattu!
Lähdettiin tänään aamupäivästä Susannan ja Prada-bullin kanssa mätsäilemään Kauhajoelle. Tarkoituksena oli lähteä kokeilemaan pitkästä aikaa kehäilyä, pitää hauskaa ja nähdä koirakavereita.
Väkeä oli paikalla yllättävän paljon. Onneksi mätsärit oli sisällä, sillä lunta on tupruttanut koko päivän taivaan täydeltä. Kevät on ihan selvästi tulossa! ...tai sitten ei :-D
Päivä alkoi pienellä odottelulla, ja kun päästiin kehään, niin Herttaa vastaan kisasi Hertta-shetlanninlammaskoira. Ei ollut sitä shelttiä nimellä pilattu :-D Herttojen välinen kisa oli tiukka ja tuomari päätti antaa meille punaisen nauhan.
Punaisten kehästä Hertta poimi vaikka kuinka monta tippunutta namia, mikä vähän hidasti meidän menoa. Onneksi sain kuitenkin namien imuroimisen loppumaan ja päästiin kunnolla menemään. Punaisten kehästä sijoituttiin neljänneksi, eli meidän tulos oli pienten koirien PUN4! Ei paha ollenkaan näin ekaksi mätsäriksi pitkän tauon jälkeen! :)
Palkinnot oli kivoja! Saatiin pokaali, lelu, koirille herkkuja ja pieni karkkipussi. Kaikki suht hyödyllisiä :)
PS. Arvoin vihdoin Kehu Koiraasi-kilpailun voittajan ja tälläkertaa voittajaksi selviytyi Janika. Käy kurkkaamassa s-postisi. Janikan blogiin pääset tästä! Kiitokset kaikille meitä äänestäneille! :)
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Yhteistä taivalta takana 4vuotta
Tosiaan, kuten otsikostakin voi ehkä päätellä, niin Hertan kanssa tuli tänään täyteen yhteistä taivalta 4vuotta. Tai jos oikein tarkkoja ollaan, niin Hertan syntymästä on se 4vuotta.
Yhteiseen taipaleeseemme on kuulunut vaikka ja mitä. Ollaan harjoiteltu kaikenlaista, nautittu yhdessäolosta, matkailtu, onnistuttu, ja kuten koiran omistamiseen kuuluu, niin myös petytty. En tarkoita, että olisin pettynyt rotuvalintaan tai Herttaan (en todellakaan!) vaan tarkoitan sitä, että koiran omistamiseen kuuluu myös tämä "huonompi" puoli. Eli suomennettuna: kaikki ei aina suju niin kuin pitäisi :-)
Oon jo useamman kerran koonnut koirien synttäreinä tänne pentu- ja juniorikuvia koirista, ja pikkuhiljaa kaikki kuvat alkaa olla nähtynä niiltä ajoilta, joten tälläkertaa laitan vain yhden vanhan kuvan.

| Hertta 1v 10kk |
| Hertta 4v. |
Tänään ollaan käyty pitkällä lenkillä ja rentouduttu. Sää on täällä mitä ihanin!
Huomenna olis luvassa mätsäröintiä ekaa kertaa tänä vuonna! Hui, osataankohan me enää edes mitään :-D No, ainakin me osataan nauttia yhdessäolosta, jos ei muuta!
Hertta sai juuri synttärilahjansa. Päädyin ostamaan lahjaksi uuden aktivointipelin, sillä tytöt tykkää näistä ihan hirmusesti eikä näitä voi olla ikinä liikaa :-D Toki mietin juuri, että osa kyllä joutaisi myyntiin, sillä tytöt osaa ne vähän liiankin hyvin..

Illalla olisi luvassa vielä ainakin kakun tekoa Hertalle. Saas nähdä minkälaisen kakun väsään tälläkertaa. Pikeimmittä puheitta,
Paljon onnea Hertta! :-)
Paljon onnea Hertta! :-)
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Kerrassaan HURTTAmaista
Eilen olin ekaa kertaa tänä vuonna Hertan kanssa lumikenkäilemässä. Lenkiltä tultuani tajusin, kuinka hyviä Hurtan tuotteet ovatkaan, sillä Hertta olisi ollut ihan lumessa ilman Hurtan haalaria. Rehellisesti ottaen, olisin putsannut lumipaakkuja Hertasta pari tuntia (lumipaakkujen sulatus lämpimällä vedellä ja föönäys siihen perään), ellei mulla olisi ollut käytössä Hurtan haalaria. Nyt ajattelet, että voisihan se olla jonkun muunkin merkkinen haalari kuin Hurtta, mutta ei. Pari vuotta sopivaa ja ennenkaikkea, istuvaa, haalaria etsineenä voin sanoa, että Hurtta oli ainut merkki, jolta löytyi sopivankokoinen haalari tälle meidän "vääränkokoiselle".
Hurtta.Tuo kuusikirjaiminen sana. Sana Hurtta tuo lähes jokaiselle koiranomistajalle mieleen koiranvaatteet ja -vermeet. Hurtta-merkkiä pidetään laadukkaana ja kestävänä merkkinä. Eikä turhaan, sillä Hurtta todella on sitä. Lisäksi Hurtta on jo monen vuoden ajan ollut yksi koirapiirien arvostetuimmista ja suosituimmista koiran vaatemerkeistä.
Hurtan tuotteet voidaan jakaa kolmeen osaan: Outdoors, Motivation ja Lifeguard. Mallistoista löytyy erilaisia hihnoja, valjaita, pantoja ja vaatteita. Jokainen tuote yhtä laadukas ja ergonominen. Ihan huippuja tuotteita!
Mutta mennäänpä näihin meidän Hurtta-tuotteisiin:
Etsiskelin viime vuonna koirille heijastinliivejä. Kriteereinä heijastinliiveille oli, että ne pysyvät hyvin päällä vauhdikkaassakin menossa ja ennenkaikkea, näkyvät hyvin pimeässä! Toivoin myös, ettei heijastinliivi kuluttaisi turkkia hirveästi. Ja mitä sainkaan?! No, kaiken yllämainitun ja lisäksi vielä kaksi hyvää ominaisuutta, jota en osannut odottaakaan..Nimittäin nuo heijastinliivit on tosi lämpöisiä ja sopivat siksi hyvin meidän koirille, koska kummatkin palelevat helposti. Syksyllä kurakelien aikaan koirat olivat joka lenkin jälkeen ihan kurassa, mutta uskokaa tai älkää, en ole pessyt heijastinliivejä kertakaan. Tuo kangas meinaan hylkii likaa niin paljon, ettei pesemiseen ole ollut tarvetta. Melkein jäi vielä yksi ominaisuus mainitsematta, nimittäin vetoketjun välissä oleva kangas estää turkin takertumisen vetoketjuun. Tosi hyvä ominaisuus varsinkin turkkikoiralle!
Ollaan saatu paljon kehuja siitä kuinka hyvin meidän koirat näkyvät lenkillä! Ja kenenkä ansiosta...no Hurtan tietysti!
Hertalta löytyy jo reilu 3vuotta vanha fleecehaalari, joka on ollut joka talvi aktiivisessa käytössä. Tää oli Hertan eka haalari, ja taisipa olla myös Hertan eka vaatekin. Tällä haalarilla Hertta oppi, että vaatteet eivät olekaan niin kamalia. Haalari on ollut tosi monet kerrat pesukoneessa, eikä ole mennyt miksikään. Tarvitseeko siis mainita, että laadukas on?! :-)
Monta vuotta vanha, mutta vain lukosta hieman väriä menettänyt hihna. Voi, olisipa meillä näitä kaksi! Mutta kun ei silloin ollut meillä kahta koiraa, niin ei tiennyt ostaa..
Hihna on kevyt ja kestävänoloinen. Lisäksi hihnassa on tosi paljon heijastinta, eli etenkin syksyisin tämä on kovassa käytössä!
Lisäksi tein syksyn alussa maailman parhaan löydön kirpparilta parilla eurolla - Hurtan täysin uusi pinkki hihna. Tää pääsikin heti käyttöön, sillä tässä(kin) on ihan loistavat heijastimet!
Meiltä löytyy myös Hurtan namipussi. Paljon käytetty, mutta silti hyvässä kunnossa! Tää on tosi näppärä ottaa esim.lenkille tai treeneihin joukkoon. Tämän tuotteen parhaimmat puolet on tilavuus, sisäkangas (ei ime itseensä likaa ja helppo puhdistaa!) sekä hyvät heijastimet!
Tänä vuonna ostoslistalla on ainakin uudet haalarit ja sadetakit. Uudet harjoitustaluttimet olisivat myös paikallaan! Erityisesti koivunvihreät tai vadelmanpunaiset olis enemmän kuin kivat! Eikä Hurtan suunnittelukilpailun voittanut juoksuvyö olisi pahitteeksi, vaikka meillä juoksuvyö onkin. Mutta Hurtta on aina Hurttaa :-)
Mun yks kaveri jo ehdotti kuullessaan mun Hurtta-hehkutuksista, että enkö ryhtyisi Hurtan mainostykiksi. Heh :-D

En voi kuin suositella Hurttaa! Kokoja ja värejä löytyy varmasti jokaiselle karvatassulle! Ja ainiin, Hurtalla on myös omistajille tuotteita! Mulla itellä on esimerkiksi käytössä Hurtan maastonvihreä ulkoilutakki, joka on aivan huippu! Mutta kannattaa käydä tutustumassa valikoimaan! :-)
Kiitos hyvistä vermeistä Hurtta!
Ps. Löytyykö muilta Hurtan tuotteita? Mitä ootte olleet niistä mieltä? :)
(Postausta päivitetty julkaisun jälkeen)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)