sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Hertta, Kerttu....ja Martta

Meillä on mennyt tämä reilu viikko Martan ja isompien tyttöjen kanssa enemmän kuin hyvin. Voi kuinka olenkin onnellinen tästä - neiti sopii meille kuin nenä päähän! Saatiin nyt sitten vihdoin päätettyä nimi neidille - eli Marttahan siitä tuli. Armia mietimme pitkään, mutta se ei vain jostainsyystä "sopinut suuhumme" ja muut vaihtoehdot eivät vain tuntuneet "omilta".

Pikkuneiti senkun kasvaa ja kasvaa - viikossa painoa on tullut ihan kivasti ja neidillä alkaa arjen askareetkin hivenen jo sujua. Tyttö onkin kova tyttö nukkumaan - nyt viikonloppunakin nukuttiin 9asti, ilman vinkaisun vinkaisua tai pissaläikkiä sanomalehdillä. Oon siis kyllä hivenen ylpee tuosta tytöstä ;-)



Torstaina olimme kiertävällä kirjasto-autolla käymässä - neiti meni rohkeasti isojen tyttöjen perässä sisään ja rohkeasti moikkas muita!
Perjantaina olimme päivällä läheisessä lemmikkitarvikekaupassa käymässä ihan pikaisesti - neiti vain tutkiskeli ja rohkeasti meni muiden kaupassa olevien asiakkaiden luo rapsuteltavaksi ja heilutteli häntäänsä. Illalla mentiin Tiian luo kyläilemään - tälläkertaa vain kaksistaan Martan kanssa. Isommat tytöt saivat jäädä kotiin kaksistaan kera valtavien luiden. Neidin automatkailukin alkaa sujumaan pikkuhiljaa - neiti vetelee sikeitä melkein samantien kun menee häkkiinsä ja auto lähtee matkaan.
Tiialle tultuamme neiti oli kuin kotonaan - leikki, riehui ja pian nukkui sohvalla rättiväsyneenä. Voisi melkein sanoa, että tuosta on tullut Martalle "varakoti" :-D

Ikää tytölle tulee maanantaina 9viikkoa ja painoa on tällähetkellä 5,8kg (17.1).


Lauantai oli meille aikamoinen hulinapäivä - päivällä meillä oli kylässä ystäväpariskunta ja illalla tulikin kylään toinen ystäväpariskunta. Hertta ja Kerttu oli tietysti haltioissaan tutuista naamoista, mutta kyllä se Marttakin siellä perässä iloisesti meni ja riehui. Mua kyllä vähän pelottaa, sillä neidistä on tullut ihan "kamala" sylikoira, niin mitä se sitten on, kun neiti on iso ja tahtoo vieraiden syliin.. :-D heh!

Tänään harjoitellaan taasen kynsienleikkuuta, käydään Tiialla kylässä ja isojen tyttöjen kanssa mennään lenkille vielä illemmalla. Kamalat kelit vaan lykkäs tänne - tiet on aivan peilijäässä! Tulisi nyt vain se talvi taas takaisin - koiratkaan ei tahdo viihtyä ulkona, kun saa vain liukastella koko ajan. Lupaan siis olla valittamasta niistä hirmupakkasista, kunhan saadaan maa taas valkoiseksi ja peilijäät pois teiltä sekä tästä omasta pihasta!

PS. Täältä pääsee seurailemaan neidin kasvua ja kehitystä kuvin sekä tietysti Instagramiin tulee paljon kuulumisia!

22 kommenttia:

  1. Milloinkas me lukijat saamme banneriin tämän ihanan Martan kuvasen? :)

    On se kyllä kaunis neiti! ...ja pentukuumeilijalle kauhistus! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän tässä pikkuhiljaa saada tilattua bannerin, jossa olisi myös Marttakin :-) Pitäisi vain keksiä blogille nimi - ellei tästä tule sitten Hertta, Kerttu ja Martta :-D

      Heh, on tuo kyllä :-D ja on suloisen ulkonäön lisäksi valloittava persoona kun tunkee syliin, katsoo suoraan silmiin ja heiluttaa häntää...♥

      Poista
  2. Niiiiin sievä on hän!!♥ Onnea pennusta tälleen vähän viiveellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon♥ neiti on kyllä aika suloisuus!

      Poista
  3. Ihan mielenkiinnosta, miksi pidät sanomalehtiä lattialla? En ole itse koskaan yli luovutusikäisellä pennulla enää pitänyt lehtiä lattialla, koska näen asian niin että pentu on helpompi opettaa tekemään tarpeensa ulos ja se nopeuttaa prosessia kun lehdet ei ole hämmentämässä pientä.

    Martta on hyvä nimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokenut sanomalehdet meillä toimivaksi jutuksi - sanomalehdet on sijoitettu oven eteen ja makuuhuoneeseen, missä koira viettää esim. yksinolo-aikansa. Sanomalehdeltä ovat kaikki koiramme oppineet pikkuhiljaa tekemään tarpeensa ulos, ja mahdolliset vahingot sisällä sijoittuu tiettyyn paikkaan (kun pentu menee pyörimään sanomalehdille, tiedän heti, että nyt on hätä).

      Lisäksi hieman talomme lattioita suojaten - meillä on puulattiat, jolloin pissan lilluessa siinä, jää siihen helposti jälki. Helpompi siis suojata sanomalehdillä mahdolliset vahingot!

      Mutta toki nää on aivan täysin mielipide-juttuja - kukin tykkää mistä tykkää :-) Pääasia kuitenkin kaikilla on, että koira oppii sisäsiistiksi.

      Martta kiittää - minunkin mielestäni nimi Martta sopii sille kuin nenä päähän♥

      Poista
  4. Niinhän ne on. Musta on vaan helpompi opettaa pentu ns. suoraan ulos eikä lehdelle, ja nopeasti koira on tajunnut mennä oven eteen pörräilemään kun on hätä :)

    VastaaPoista
  5. Ihana Martta! Kyllä sun tytsyillä on niin yhteensopivat nimet ja kaikki on aivan nimensä näköisiä :) Martta vaan pahentaa mun kamalaa pentukuumetta, vai voiko se tästä enää pahentua :D

    Ja vielä tohon sisäsiisteys juttuun, että meilläkin oli sanomalehdet käytössä, mutta vaikka pyrin viemään Mimmin ulos heti kun vähänkin näytti siltä, että etsii tarpeiden teko paikkaa, se oppi sisäsiistiksi kokonaan vasta 7kk iässä. Sitä ennen teki yöllä sisälle, koska haistoi parketista pissan, vaikka kuinka puhdistusaineita käytti ja lattiakin oli kyllä sen näköinen. Ei auttanut, vaikka illalla ennen nukkumaan menoa käytti ulkona ja aamulla ensiksi kun heräsi. Oppi siis sisäsiistiksi kokonaan vasta kun muutettiin. Seuraavan koiran opetan kyllä olemaan häkissä öisin ja yksinollessa, huomattavasti helpompi siivota ja ei mene lattia pilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hihi, niimpä :-) Ei Martta kyllä pentukuumetta ainakaan lievennä...:-D

      Nimenomaan - sisäsiisteys on aika koirakohtaista, osa hoksaa nopeammin ja osa hieman hitaammin. Toki suurimmaksi osaksi riippuu aivan omistajan viitseliäisyydestä kuinka usein kuskaa koiraa ulos. Meilläkin tuo puulattia ei oo eläintaloudessa kyllä kaikkein paras - kynnen jäljet jää samantien ja pissaläikät näkyy nopeasti sekä pissa haisee, sillä se valuu puulautojen väliin. Eli sanomalehdet on melkein välttämättömät :-)

      Poista
  6. Apua että yoinen voi ollakkaan söpö! Ihana tuo Martta nimi ja sopii ku nakutettu pikku beauci pennulle :)

    Kommentoimpa nyt saman tien oman kantani tähän sanomalheti juttuun :D meillä otetaan vähän enennen pentujen luovutus ikää sanomalehdet pois pentuituksesta. Muualle taloon ei pistetä lehtiä. Ja tosiaan heti pentujen lähdettyä liikkumaan on niillä vapaa pääsy pois aitauksesta muualle taloon. Ja pentuja kuskataan ulos aina niiden herättyä, ennen nukkumaan menoa/rauhottumista, leikin jälkeen, ruuan jälkeen ja jos näyttää siltä niin sillon kun on tarve. Ns näytetään pennuille, että ulos pääsee aina tekeen tarpeet ja suoraan opetetaan et se tarpeiden teko paikka on ulkona. Ja viedään jo ennen kuin edes alkaa etsimään paikkaa. Vahinkoja pääsee tietenkin syntymään, mutta yllättävän vähillä selviää. Meillä toimii tää tapa todella hyvin ja kaikki koirat oppineet nopeasti sisäsiisteiksi. En ole missään nimessä sanomalehti taktiikkaa vastaan, vaan kaikilla on se oma tapa opettaa, joka soveltuu itselle hyvin jne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi ja tietysti kehuista! :-) Minunkin mielestäni Martta-nimi sopii hyvin neidille!

      Joo kyllä se vain niin on, että tässäkin asiassa on niin monia mielipiteitä - jokainen käyttää tietysti tapaa, jonka on todennut itse hyväksi. Meilläkin kuskataan aina Marttaa ulos juuri noina mainittuina "aikoina" ja yritetään ennakoida kaikki mahdolliset vahingot, mutta kyllä niitä aina sattuu, vaikka kuinka yrittäisi kuskailla ulos - etenkin yöllä ja yksinolo-aikoina niitä sattuu. Tosin nyt viimeiset pari yötä on ollut meillä täysin vahinko-vapaita :-)
      Mutta kuten mainitsin, niin omistajan viitseliäsyydestä tuo sisäsiisteys on paljon kiinni - ei niitä vahinkoja tule sanomalehdille tai lattialle, jos kuskaa pentua tarpeeksi usein pihalle. Sanomalehti tosin estää vain esim. lattian pilaantumisen ja seuraavat mahdolliset vahingot (haju jää lattiaan), mutta koira saattaa tulla ns. "sanomalehti-riippuvaiseksi" :-) eli sanomalehdellä on puolensa ja puolensa.


      Poista
  7. Voi ei mikä pieni! Ei kyllä yhtään ainakaan auta tähän pentukuumeeseen tuollaisen söpöläisen katselu... ;) Martta sopii kyllä kuin nenä päähän tuolle neidille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, ei kyllä auta yhtään - sen voin myöntää :-D Neiti kiittää ja kumartaa♥

      Poista
  8. Voi vitsit, kun Martta on suloinen! Pakkohan pienen beussipennun kasvua on jäädä seurailemaan, kun postauksiasi on muutenkin todella kiva lukea. Vaikken itse voisi kuvitella antavani koiralleni nimeksi Martta, niin Martalle tuo sopii todella hyvin. Hyvän nimivalinnan teitte! ;)

    Mutta joo, innolla odotan lisää kuvia tästä pennusta, ja tietysti myös villakoirakaksikosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka ihana kommentti, kiitos tästä♥ Heh, niimpä! Eri ihmiset tykkää niin eri nimistä, että on onni, että nimi-vaihtoehtoja löytyy niin monia :-)

      Kiva kuulla - niitä tulet varmasti kuulemaan! :)

      Poista
  9. Huh, teillä on ollut hulinaa! Ihana pikkuinen, tuo pennun masu on kyllä aina jotenkin hellyyttävä ja se vauvantuoksu <3 Nauttikaa tästä ajasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan tuota tekemistä ja menemistä ollut, mutta on tää kyllä ollut niin kivaaki <3 hihi, me nautimme :-)

      Poista
  10. Aivan mahdottoman suloinen tapaus! Täytyy oikein taistella läpi puskevaa pentukuumetta vastaan, mutta tämmöisten söpisten näkeminen ei kyllä yhtään edesauta asiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitoksia! Mitä suurimmat pahoittelut pentukuumeesta - ei se helpota kuin vain yhdellä tavalla ;-)

      Poista
  11. Wau! Teillähän on ihan samannäköinen pentu kuin meillä, miten sattuikin. Tosin Martasta taitaa kasvaa hieman isompi kuin meidän Tildasta :) Onnea hyvistä yöunista :) t. Tobbe Lifestyle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpäs onkin - kivaa! :-) Kuten sanoitkin, niin Martasta tosin kasvaa isompi neiti kuin teidän Tildasta, mutta ovat nyt kovin samannäköisiä. Mukavaa pentuaikaa teillekin :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)