keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kunnostauduimme luiden kanssa..

Sitä vaan, että oon vihdoin kunnostautunut rustojen sekä lihaisien luiden kanssa ja koirat ovatkin saaneet kesästä lähtien säännöllisesti erilaisia pureskeltavia. Oon panostanut nyt kunnolla ihan raakoihin luihin, mutta jonkin verran on syöty myös kotimaisia kuivattuja versioita. Kuivattuja versioita ollaan syöty aiemmin jo säännöllisesti, mutta raakojen luiden kohdalla ollaan oltu enemmän epäsäännöllisiä kuin säännöllisesti. Siispä korjattiin asia kesällä ja nyt parin kuukauden jälkeen päätös on pitänyt edelleen..jes, hyvä me!

Kaikkein parasta on nähdä kuinka raa'at luut ovat koirille niiiiin suurta herkkua ja niitä syödäänkin aina suurella innolla! Kesällä ja syksyllä koirat söivät paljon luitansa ulkona, mutta nyt talven tullessa on ollut pakko siirtyä sisälle syömään niitä. Olenkin varannut keittiön siihen hommaan, sen lattia kun on helpoin pestä ja puhdistaa luiden syömisen jälkeen. En meinaan piittaisi siitä, että raakaa lihaa jäynätään sohvalla tai matoilla..:-D
Hain pari kuukautta sitten ystävältäni läjän hevosenluita ja -lihoja. Niitä ollaan nyt sitten syöty myös jo jonkin verran. Ne ovatkin mukavaa vaihtelua normaaliin luuvalikoimaan ja niistä riittääkin tekemistä kivasti myös Martallekin! Isolle koiralle onkin välillä vähän hankala katsella sopivia luita, kun ne eivät saa olla liian helppoja..

Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut lihojen ja luiden säilyttäminen. Ne vievät valtavasti tilaa pakkasesta ja olenkin jo pidemmän aikaa katsellut uutta arkkupakastinta meille. Nyt luut ovat ahdettu jääkaapin alapakastimeen ja toiseen arkkupakastimeen, mutta tilaa ei silti ole riittävästi. Pitänee ilmeisesti toivoa joulupukilta uutta arkkupakastinta (lue: lähteä itse ostamaan se), että pääsen taas santsaamaan meidän varastoja jouluksi!

Syöttääkö joku muu raakoja luita? Tykkääkö koirat? Onko teillä oma pakastin koirille? :)

29 kommenttia:

  1. "Meidän" koira syö raakoja luita jos toinen koira ei ole paikalla. Ja siksi tuo "meidän" koska se on meijä sukulaisten koira joka asuu melkee puolet vuodesta meillä:D. Sitten kun koiran hankimme olemme harkinneet pakastinta koiralle. Ja anteeksi taas kun en jaksanut kirjoittaa kunnolla. Olen se tyyppi joka on miettinyt suomenlapinkoiraa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa kuulla, että jaat kokemuksesi myös meille <3 Ja että aktiivisesti seurailet meitä ja kommentoit postauksiimme! Ihanaa <3

      Kiva juttu, että teidänkin koira syö luita! :) Tekee koirien hampaillekin hyvää sekä samalla on mukavaa aktivointia koiralle!

      Mites suomenlapinkoiran hankkimis-projekti edistyy? Joko on hyvä kasvattaja tiedossa? :)

      Poista
    2. No siis on löytynyt monia hyviä kasvattajia, mutta monelle jolle on laittanut viestiä on vastannut, että on ollut niin paljon kyseliöitä pennuilla. Eli periaatteessa kaikki on silleen varattu, vaikka pennut ei ole vielä syntyneet:(.Mutta me uskomme vahvasti, että on joku kasvattaja jolta löytyy sopiva pentu meille!

      Tuli mieleen kun en oikeen ymmärrä näitä kommentti juttuja("vastaa käyttäjänä" ja sit pitkä lista noita vaihtoehtoja) niin kommentoin tänne nimettömänä. Voisin aina laittaa kommenttini loppuun vaikka -JN niin tunnistat minut aina!:D Mutta heihei nyt!:)

      -JN

      Poista
    3. Niin se kyllä aina valitettavasti on..mutta uskon myös vahvasti, että se oikea kasvattaja ja ennenkaikkea, se oikea pentu löytyy teillekin :)

      Toi ois kyl tosi siistiä ja musta on ihanaa, että te anonyymitkin tunnistaudutte! Kiva kuulla kuulumisia ja mielipiteitä, kun tietää vähän kuka siellä ruudun takana on :) Eli siispä olet tästä lähdin -JN ;-)

      Poista
  2. Meillä oli iso arkkupakastin, mutta luovuttiin siitä samalla kun raakaruokinta loppui ja se vei valtavasti tilaa. Lihaisia luita annetaan epäsäännöllisen säännöllisesti, lähinnä sen mukaan mitä pakastamisessa on tilaa. Ja tykkääkö, no tykkää.

    Talvisin olen antanut luita tarhaan jotta on vähäksi aikaa tekemistä. Tälläisinä sadepäivinä ovat saaneet syödä sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Samaa oon kans pohtinut, kaksiossa kun ei ihan liikaa tilaa ole isolle arkkupakastimelle ja siksi se on jäänyt vielä kauppaan...:-)

      Meillä kans nyt ovat syöneet sisällä - villat saavat syödä jatkossakin, mutta talvella voisin nakata melkein Martalle ulos sen syötäväksi :-)

      Poista
  3. Tietenkin koirat tykkäät :D Fannylle syötin keväästä lähtien aina rustoja säännöllisesti aina kerran viikossa, mutta nyt se on vähän jäänyt. Vuosi sitten saatiin tutuilta iso satsi naudan luita ja ne sopivasti riitti vuodeksi. Nyt saatiin sitten hevosten luita :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi hienoa, että muutkin tykkäävät :-) Hevosenluut ovat kyllä parhaita!

      Poista
  4. Itse annan kerran viikossa raakaluun Tipsulle järsittäväksi. Yleensä se viettääkin viikonlopun sen parissa. Ostan ihan halpa-hallista pussillisen (1 tai 1,5kg?) pakasteluita. Ne on alunperin mushin tekemiä, mutta halpa-halli on pistänyt ne ziip -pussiin :D Tipsulle maistuu kyllä!

    Varmasti saatais hirvenluita ja ties mitä noilta kyläläisiltä, mutta en ole vieläkään saanut aikaseksi kysyä.. Eikä varmaan pakastimeen mahtuis kovin paljoa.

    Syökö martta ja villikset ihan sulassa sovussa omat luunsa? Meillä ne on nimittäin sellasta herkkua että ei ole muilla koirilla asiaa samaan tilaan missä Tipsu nautiskelee perjantailuutaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni! Siistiä! Hyvä te! :) Oon kans katsonut noita Halpa-Hallin Ziip-pusseissa olevia Mushin luita, mutta ovat jääneet kauppaan Mushin erään töppäilyn takia. Vikaahan noissa ei todellakaan varmasti ole, mutta mä en vaan siihen puljuun enää rahaa pistä..:/

      Tuoreet hirvenluut ovat kyllä koirien herkkujen aatelistoa! Tykkäävät lujaa! :) Villakoirat syövät omat luunsa kahdestaan sulassa sovussa, mutta oon syöttänyt Martalle luun yksikseen kahdestakin syystä. Se nimittäin syö a) luunsa ihan eri tahtia kuin villakoirat ja b) ihan vain turvallisuuden takia. En nimittäin jaksa kyttäillä vieressä koko aikaa, jos sattuukin jotain erimielisyyttä tulemaan luista - noi kun on oikeesti koirille superherkkua :)

      Poista
    2. Saanko kysyä, että minkä töppäilyn? Olen koirillemme Mushia syöttänyt ja mielenkiintoinen kuulemaan jos siinä on jotain "vikaa", koirien parasta ajatellen ;)

      Poista
    3. Oi, en oo kuullutkaan, että mush ois jotain töppäilly. Täytyy tutkailla asiaa...

      Poista
    4. Sori, että vastaus kesti! Mushin tuotteet varmasti ihan syötäviä koirille, mutta he toimittivat väärän erän ruokaa aikoinaan ja saatiin niin kurjaa palvelua sieltä, että sen jälkeen jäänyt kaikki syöttämättä. Asia oli monimutkainen, mutta näin lyhyesti kerrottuna asia meni noin :)

      Poista
  5. Naudan rustoluut on ihan parasta herkkua, mutta hirven lihaisat luut ei menneet alas mitenkään. :D Piti lahjoittaa eteenpäin. Nuo hirven luut onkin sitten ainoat, mitä tuo penska ei ole suostunut syömään.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, onpas jännä :o mikähän niissä sitten oli? Olikohan liian voimakkaita maultaan tai jotain, kun eivät kelvanneet :)

      Jännä kuulla muiden kokemuksia! Meillä on toistaiseksi kaikki kelvanneet, mutta varmasti tulee joskus sellaistakin vastaan mikä ei ehkä kelpaakaan :)

      Poista
  6. Meillä ei syödä raakoja luita vaan luujauheena, mahat eivät kauheesti kestä :)
    Mulla töissä arkkupakastin kellarissa, muuten ei olisi enää tullut mitään :)
    Hieno panta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, onpas mielenkiintoista kuulla tälläisestäkin vaihtoehdosta! Olispa itelläkin kellari mihin saisi arkkupakastimen laitettua - kaksiossa, kun ei hirveästi tilaa ole ylimääräistä isolle arkkupakastimelle :)

      Kiitos paljon <3

      Poista
    2. Näköjään vastasin töistä eli tutummin Niilon Jalon ja Aapon blogi :D

      Poista
    3. Hahaha, voi että! Mietinkin, että en ookkaan tälläiseen nimimerkkiin aiemmin törmännyt :P

      Poista
  7. Mä kans antaisin mielelläni luita syötäväksi, mutta joko Jedi vaan piilottaa ja hautaa niitä tai sitten ei sovi mahalle.. silloin tällöin kuitenkin se niitä narskuttaa ja pihalla varsinkin hyvää ajanvietettä. Sinne niitä onkin mukava hautaa ja kaivaa ylös parin viikon päästä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheheh, voi eikä! Meillä ei onneksi haudata näitä, mutta edellinen koira oli hautaamisessa ihan haka - en ymmärrä mikä idea siinä on, että sitä ei voi ees hetkeä ensin syödä ja sitten haudata, vaan pitää se ensimmäisenä olla jemmaamassa talteen :P

      Poista
    2. Tuohon hautaamiseen niin jostain joskus luin, että koira antaa lihan pilaantua/mädäntyä hetken (kuopassa) ja syö sen jälkeen! ilmeisesti paremman makuista? Vaikka kuulostaa aika hassulta:D Meillä kyllä ensin syödään ainakin hetki mutta kyllä se kummasti yhtäkkiä jonnekkin katoaa... Ja vähän ajan päästä luu onkin taas suussa;)

      -Linda

      Poista
    3. Kuulostaa samalla niin loogiselta, mutta myöskin epäloogiselta :P Ihmisen mieli kun ei voi käsittää, että ruoka vois hautaamisen jälkeen maistu paremmalta..:-D

      Hauskoja otuksia nää koirat, kun keksivät kaikkea tuollaista :-D

      Poista
  8. Me ei kauheesti luita olla syöty, edesmenneen corgin kurkusta sai niitä kaivella ja muutaman suolitukoksenkin herra kehitti. Pieni kammo siis jäänyt niitä kohtaan, mutta suunnitelmissa on jotain tukehtumisriskittömiä (=isoja) luita ostaa lähiaikoina testiin, josko noiden mahat kestäisi.

    Mulla on koirille oma pieni arkkupakastin, ollut sijoitettuna mm. yksiön vessaan, kai sen paikka oli pyykkikoneelle suunniteltu :D Nykyään on keittiössä, mutta toimii niin "mahtavasti" miehen sivutasona ja onkin aina täynnä ties mitä roinaa, joita pitää jaksaa siivoilla pois ennen kuin pakastimelle on mitään asiaa :/ Siirrän sen kohta takas vessaan :D
    Tohon pieneen pakastimeen onneksi mahtuu meille lihoja ihan tarpeeksi, vaikka vähän päällekkäin niitä joutuukin aina pinoamaan ja pitää vähän kaivella, jos etsii jotain tiettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua! Onneksi meillä ollaan säästytty suolitukoksilta (*koputtaa puuta*), mutta joo noissa on kyllä aina se riski :/ Sen takia meillä onkin ollut vaan oikeastaan suht isoja luita kaluttavana..

      Kiitos vinkeistä! Toimivaa, pitäisi varmaan itsekin hommata vaan pikku arkkupakastin..se olis varmasti parempi kun ei mitään ja koiran luut mahtuis enemmän kuin mainiosti sinne :) Hmm, miksen oo aiemmin tajunnut..:-D oon vain miettinyt ja kalastellut isoa arkkupakastinta..tyhmä minä! Täytyykin ruveta metsästämään pikku arkkupakastinta, se menis kätevämmin tähän kaksioonkin :-)

      Poista
  9. Meillä raaka liha ja lihaisat luut on isona osana ruokintaa! Koirat tykkää ja mikä olis sen parempaa ajanvietettä koirille kuin luiden syöminen, ei tarvi sisällä tavaroitakaan tuhota;)

    -Linda

    Ps. Oon se kenellä on karkkari ja olen siitä tänne blogiin monet kerrat kommentoinun mm. Kysellyt luoksetulovinkkejä(joka muuten sujuu hyvin)
    Ajattelin ottaa jonku nimimerkin kun anonyymisti tänne kuitenkin kirjottelen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienoa kuulla, että teilläkin raaka liha ja lihaisat luut on tärkeä osa ruokintaa <3 vau, hyvä te!!

      Ja superhuippua nähdä, että te anonyymit tunnistaudutte! On kiva kuulla kuulumisia ja tuntea ihminen anonyymiyden takaa - teitä anonyymeja kun on mahdoton "tunnistaa" kirjoitustyylin perusteella :P Lisäksi musta on niin ihanaa, että te kerrotte kuulumisianne! Hienoa, että luoksetulo sujuu mainiosti! Siitä se lähtee :) Varma luoksetulo jotenkin kasaa omasta mielestäni sen kokonaisuuden sun ja koiran välillä - luottamus kasvaa ja itsetunto kohenee :)

      Poista
  10. Kyllä meilläkin koirat syö raakaa lihaa, noin 2krt viikossa :)
    Kyllähän nuo tykkää niistä ja varmaan söisivät joka päivä jos antaisin.
    Ja kylhän meillä tietysti oma pakastin koirien luille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä te! Niin sitä pitääkin :) Ja sama homma, sillä nuo söisi vaikka joka kerta kaikkea hyvää ruokansa mukana ;)

      Koirien oma pakastin kelpaisi meillekin..pitänee hankkia tässä piakkoin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)