sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Hertta pienten PUN1 !

Lähdettiin tänään aamupäivästä kohti Kauhajokea match showhun. Pikkasen vajaa puolimatkasta tajuttiin, että Hertan rokotustodistus puuttuu! Eikun kääntymään takaisin kotia! ;-)

Mätsäri oli oikein hyvin järjestetty kuumuudesta huolimatta. Varjopaikka löytyi kaikille halukkaille. Lisäksi kylmää vettä sai tankata paikanpäällä. Kehät sujui hyvin, vaikka ilmoittautuminen vei 15min yliaikaa. Lisäksi palkinnot hyviä ja tuomarit oikein mukavia :-)

 Kerittiin oikein hyvin paikanpäälle ja Hertta olikin aika alusta kehässä. Meitä vastassa oli valkoinen länsiylämäänterrieri , joka myös meni hyvin! Hertta meni kuitenkin tuomarin mielestä paremmin ja sai punaisen nauhan! :)

Punaisten kehässä meitä vastassa oli laaja kirjo eri rotuisia koiria mm. villakoiria ja shelttejä.

Hertta meni oikein hyvin ja liikkeet sulavat ja kevyet. Vaikkei ollakkaan hetkeen näyttelyjuttuja harjoiteltu! Erityisesti turkki sai tuomarilta kehuja ,vaikkei näyttelytrimmiä olekaan :-)

Tuomari kierrätti punaiset kehässä muutaman kerran ja seisotti. Tuomarille koirien sijoittamis-järjestys oli aika selvä, eikä miettinyt hirveän kauaa, onneksi, sillä kehään paistoi aurinko ja oli kaikilla todella kuuma.

Hertta voittikin pienten punaisten kehän eli oli pienten koirien PUN1 ! BIS-kehässä ei kuitenkaan pärjätty enää. Ei voi muutakuin olla tyytyväinen Herttaan! <3

Saatiin palkinnoksi sijoituksesta kassillinen tavaraa:
-rouhetikkuja 2 isoa pussillista
-käsidesi näyttelyyn tms.
-frisbee
-lahjakortti Viking Linelle, Turku-Tukholma-risteilylle
-osoiteputki
-3pss Royal Canin Adult-ruokaa
-1pss naudanmahamakupaloja
-pokaali
-Musti ja Mirri & Royal Canin-kangaskassi

Lisäksi numerolapun takana oli Mustiin ja Mirriin-lahjakortti, kun ostaa 40eurolla saa 5 euron alennuksen.
Eilen justiinsa saatiinkin käytettyä edellinen tuollainen Musti&Mirri-alennuskuponki. Se mitä ostettiin, selviää seuraavassa postauksessa ;---)

4 kommenttia:

  1. Onnittelut mätsärimenestyksestä! :) Hienot palkinnotkin olette saaneet! :)

    VastaaPoista
  2. Onnitelut upeasta menestyksestä! ensi kerralla sitten jo sijoitutte BIS-kehässä! ;) Ja todella hyvät palkinnot saitte kotiin vietäväksi sekä omistaja että koira oli huomioitu.

    VastaaPoista
  3. Jossain siinä (18)20 ja (23)25 euron välillä taas liikuttaisiin. :) Tämmöinen tarkahko haitari. :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon onnitteluista ! :-)

    Oli kyllä tosi kivat palkinnot noi, sekä omistaja että koira sai jotain!

    Ollaan kyllä supertyytyväisiä Herttaan :)

    -Heljä

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)