torstai 3. tammikuuta 2013

Vuosi 2012

Niin se vain on ohi. Vuosi. Nyt jo. Aika vain hurahtaa, eikä itse meinaa millään pysyä perässä.
Uudenvuoden lupauksista sen verran, että oon tajunnut viime vuosien aikana, että mun ei kannata luvata mitään, koska en kuitenkaan pysy niissä, joten tänä vuonna tein itselleni toiveita, jotka yritän täyttää. Yksi toive oli, että yritän panostaa tähän blogiin vielä entistäkin enemmän (huomatkaa sana yritän, koska lupaamaan en tosiaankaan mene:D) ja toivoisinkin, että te lukijat ottaisitte myös osaa blogiin, blogikirjoituksiin sekä kaikkeen täällä tapahtuvaan toimintaan, kuten tähänkin asti olette hienosti tehneet! :)

Kokosin hieman viimevuoden tapahtumia ja juttuja sekä koirien, blogin että minun osalta. Mitään "erikoisia" saavutuksia ei olla saatu, muttei myöskään tavoiteltu (tarkoitan siis esim.näyttelyt ja agility) koska itselle tärkeintä on yhdessäolo koirien kanssa enkä niinkään välitä mistään sijoituksista. Vaikka en sano, etteikö olisi kiva pärjätä ja saavuttaa jotain mitä on kauan tavoitellut, mutta...näin yksinkertaistettuna; en ole vain niin kilpailuhenkinen, että se olisi minua varten.
Mutta en sano, ettenkö arvostaisi sitä työtä ja myöskin sijoittumista, jota sinä olet mahdollisesti saavuttanut! Me ihmiset olemme erilaisia ja arvostamme eri asioita :)

Osaksi myöskään siksi ei harrasteta mitään sillälailla "vakavasti hullunkiilto silmissä", koska oma aikani ja jaksamiseni on rajallinen, enkä kotia tultuani lähde reilu tunnin ajomatkan päähän harrastamaan vaan mielummin lähden siksi tunniksi tai pariksi metsään lenkille :) Mennään sitten harrastamaan, kun se sopii oman kalenteriin.

Tammikuu
-tee-se-itse puolikuristava panta-ohje koki suuren suosion. On nykyäänkin vielä luetuimpia postauksia!
-käytiin hierotuttamassa koiria muutamaan otteeseen Kauhajoen evankelisen opiston koirahieroja-opiskelijoilla
-koirat ekaa kertaa ikinä trimmattavana muilla kuin minulla! Todennäköisesti oli myös vipa kerta. Ei sillä; kaikki meni hyvin ja koirat oli nättejä, mutta tulee itse trimmattua nuo, niin kelvatkoon se myös tänäkin vuonna :)
-Kerttu täytti 1v.

Helmikuu
-miittailua koirien kanssa useaan otteeseen; jäätiin melkein joka kerta metsätielle jumiin :D


Maaliskuu
-blogin kävijäluku ylitti 10000, lukijoita 66!
-ruoka vaihdettu Virbaciin
-koirahieroja-kurssi suoritettu!

Huhtikuu
-miittailu jatkuu säännöllisen epäsäännöllisesti
-Kertun turkki ihan lyhyeksi!
-Hertta täytti 3v.

Toukokuu
-agilityä
-mätsäilyä Hertan kanssa (tuloksina mm.SIN 1 BIS4)
-kauanhaaveiltu turkinkuivain saapui!

Kesäkuu
-Kurikan koirapuisto korkattu!
-ahkeraa uimassa käymistä ja lenkkeilyä!
-agilityä


 Heinäkuu
-blogi lisätty blogvininiin sekä blogilistalle
-ruoka vaihdettu ANF:iin
-hellettä piisasi joten lenkit jäi vähille. Panostettiin sitten sitäkin enemmän aktivointiin.

Elokuu
-miittailua ja uimista käymistä
-uusien temppujen opettelua
-saatiin Hertan isojen koirien kammo hieman pienemmäksi ahkeralla totuttelulla jne(!!)

Syyskuu
 -ahkeraa kameran ulkoilutusta kera koirien!
-viimeiset uintikerrat!
-agilityä

Lokakuu
-miittailemassa
-mätsäilemässä Hertan kanssa (SIN4)
-ostin uuden objektiivin (50mm)

Marraskuu
-voitettiin Koirat-lehden kisasta KONG-tuotteita
-löysin vihdoin ja viimein koirille sopivat heijastinliivit!
-Kertun lievä mustasukkaisuus musta muille koirille saatiin aika hyvin kuriin!

Joulukuu
-kävijöitä reilusti yli 25000, blogitekstejä n.200kpl ja lukijoita pyöreät 100!
-taas yksi valokuvauskurssi suoritettu! (jatkoryhmä)
-toteutettiin blogissa joulukalenteri!

Kirjottelen meidän ensi vuoden tavoitteista piakkoin :) Saas nähdä mitä keksin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)