sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tavoitteet vuodelle 2015

Pähkäiltyäni meille tavotteita tälle vuodelle, tulin siihen tulokseen, että tavoitteet ovat aika samat kuin viime kahtena viimeisenä vuotena (2013 ja 2014). Mulla ei oo viime vuodestakaan aihetta valittamiseen, sillä aikalailla kaikki on mennyt koirien osalta hyvin. Okei, mitä nyt Kerttu on vähän laihassa kunnossa, (kuten jo aiemmin mainitsinkin), mutta katsotaan josko rasvaisilla lihoilla ja nappuloilla saataisiin tyttö hieman lihomaan - ainakin ruokahalu on enemmän kuin kunnossa, jos pitää tästä hyviä asioita etsiä.

Mulle koiranomistamisessa tärkeintä on ehdottomasti se, että omistan terveitä, onnellisia ja hyväkuntoisia koiria - ja sen eteen tehdään niin paljon työtä kuin vain mahdollista :-) Ei säästellä ajassa eikä oikeastaan rahassakaan, jos hoito tai jokin tuote on oikeasti tarpeellinen koiran hyvinvoinnin kannalta.

Haluan taata koirilleni mahdollisimman paljon monipuolista liikuntaa eri ympäristöissä ja tietenkin myös ruokaan panostetaan, kuten tähänkin asti. Lisäksi lupaamme treenata ahkerasti, tehdä erilaisia aktivointijuttuja ja nähdä paljon koirakavereita.

Hertta
-mätsäillään ahkerasti lähialueella - tavoitteena ainakin pari kivaa sijoitusta kehästä!
-opetella muutama uusi ja haastavakin temppu (esim. peruttaaminen portaissa tai takajalat puuta vasten)
-saada pari uutta isoa koirakaveria (ja kyllä ne pienetkin koirakaverit kelpaa toki!)
-monta uintireissua kesällä!
Kerttu
-pari uutta ja haastavaa temppua (samat kuin Hertalla)
-käydä tsekkailemassa pari mätsäriä ja ehkä jopa uskaltautua kehään pitkästäaikaa
-auto-käyttäytyminen vieläkin paremmaksi!
-painoa hieman enemmän - nyt tuntuu kylkiluut mielestäni hieman liikaa!
-lisää koirakavereita piristämään neidin elämää
-turha haukkuminen lenkillä vapaanaollessa minimiin
-monta uintireissua kesällä!
Martta
-kasvattaa pennusta fiksu ja hyväkäytöksinen juniori
-arjen askareiden ja asioiden opettelu
-paaaljon sosiaalistamista sekä menemistä (esim. mätsäreihin)
-junalla, bussilla ja autolla reissaamista
-kivoja temppuja arjen iloksi
-uimisen opettelu ja harrastuksien kokeilu hieman vanhempana
Omistaja
-haluan kehittyä bloggaamisessa, kuvaamisessa, kuvankäsittelyssä sekä tietenkin koiranomistajana
-haluan trimmata ja hieroa monenlaisia koiria ja kehittyä vielä lisää. Lisäksi panostan enemmän omien koirien hieromiseen - nyt kun se on jäänyt vähän epäsäännölliseksi.
-haluaisin pysyä terveenä
-aion tehdä käsitöitä enemmän kuin viime vuonna - mm. mattoja, raheja ja koreja
-järjestää onnistuneita tapahtumia (mm. kevään match show)
-menestyä opiskelumaailmassa ja edetä opinnoissa
-yksi mukava ulkomaanreissu - minne ja koska, sitä en vielä tiedä
-pitää oma yritys  kannattavana, kuten tähänkin asti
-muuttaa hieman isompaan asuntoon onnistuneesti - hukkaamatta kovin montaa tavaraa!
-kehittää omaa pitkäjänteisyyttä ja osaamista sanoa ihmisille myös "ei" jos ei omat taidot, rahat tai voimavarat riitä
-vähentää turhia koiramaisia ostoksia

Haluaisin myös käydä pari koirakurssia ja viettää muutenkin mahdollisimman paljon aikaa koirien kanssa.
Nauttia elämästä ja edetä päivä kerrallaan kohti sitä seuraavaa päivää :-) Lisäksi yritän pitää tämän blogin mahdollisimman aktiivisena ja monipuolisena - toiveita ja palautetta silmälläpitäen.

Meille kaikille tämä vuosi tulee olemaan omallatavallaan ihan uudenlainen - meidän elämä muuttui aikalailla tuon pennun myötä. Moni asia on pitänyt muistutella itselle uudestaan mieleen ja koiratkin ovat "joutuneet" totutella uuteen laumanjäseneen. Mutta en kyllä millään tavalla kadu - on tää vaan niin ihanaa aikaa♥

Vuoden lopussa sitten katsomme kuinka onnistuimme näissä meidän tämän vuoden tavoitteissa!

2 kommenttia:

  1. Nemo-villa vois hyvinkin etsiä leikkiseuraa teidän tytöistä, ei oikein ole kellään sen leikkityyliin sopivaa kaveria. Martallekin löytyis siskon koirasta kokoisensa kaveri kun vähän kasvaa. Varmaan kyllä villaporukassakin Anttu menis mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein tutulta - meilläkin neidit on vähän huonoja leikkijöitä muiden kuin toistensa kanssa ja nykyään Kerttua jaksaa melkein vähän jo ärsyttääkin Hertan hirveä leikkisyys :-D

      Meidän pitää kyllä ehdottomasti tavata! :) laittele mulle viestiä sähköpostiin tai vaikka faceen, niin katsellaan sopiva ajankohta ja -paikka!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)