maanantai 17. joulukuuta 2012

Luukku 17

Eilen otin ja järjestin koirien naulakon. Otin turhat vaatteet (esim.sademantteli) pois ja vaihdoin tilalle toppavaatteita. Vaikka välillä tuntuukin, että koiran vaatteita tursuaa vähän joka paikasta, ei meillä ole kuitenkaan ainuttakaan turhaa vaatetta. Meiltä jopa puuttuu pari eri vaatetta noilta (esim.Hertalta sademantteli ja Kertulta fleecehaalari). Välillä on niin hankala omistaa melkein kaikissa mittataulukoissa väärän kokoisia koiria..koko on joko liian iso tai sit liian pieni :/
ennen ja jälkeen
Lähdettiin naulakon siivouksen jälkeen käymään hiihtämässä (ekaa kertaa muuten tänä talvena!) ja en muistanutkaan että hiihtäminen on noinkin kivaa. Koirat jaksoivat koko lenkin ajan peuhata ja juosta kilpaa. Ai että sitä juoksemisen iloa on ihana katsella!

Kotiin tultua koirat riekkuivat vielä hetkenaikaa ennenkuin häipyivät nukkumaan. En jaksanut lenkin jälkeen kuin irrottaa lumipaakut koirista, joten turkit on nyt senmukaisia. Noh, ajattelin nyt loman alkaessa (eli viikonloppuna) pestä ja trimmata kummatkin, joten olkoon nyt nää vajaa 5päivää kiharia karvapalloja :D Mutta eipä tässä nyt muuta tälläkertaa!
PS. Muistakaa linkkailla meille blogejanne! Aikaa on vielä tämä päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)