maanantai 23. joulukuuta 2013

Luukku 23

Nyt on taas aika koota meidän vuoden 2013 tärkeimmät ja ikimuistoisimmat hetket yhteen postaukseen.

Tammikuu
-Tammikuussa meillä paukkui kovat pakkaset, joten lenkkeilyt jäi vähiin. Tosin panostimme sitten sitäkin enemmän aktivointiin ja sisällä tekemiseen.
-Kerttu täytti 2vuotta
-Nähtiin myös Irene-beussia ja Runo-sekarotuista ekaa kertaa :-)

Helmikuu
-Helmikuussa touhailtiin paljon; nähtiin koirakavereita, lenkkeiltiin, koirapuistoiltiin, opeteltiin uusia temppuja ja nautittiin lomasta.
-Meillä oli hiihtoloman ajan hoidossa Aliisa-cavalieri, jonka kanssa tytöt tulivat tosi hyvin juttuun :)

Maaliskuu
-Maaliskuussa meillä oli yhtenä viikonloppuna hoidossa Juti-kultainennoutaja. Koirat tulivat loistavasti toimeen keskenään.
-Lenkkeiltiin myös aktiivisesti Lobon ja Tiian kanssa eri maisemissa.
-Kerttu vietti nimppareitaan herkkujen ja pienen kakun kera.
-Suoritin myös koirahieronnan jatkokurssin läpi, jes!
-Trimmaus-toivepostaus saavutti suuren suosion! Julkaistiin myös muutama temppuvideo (klik, klik ja klik)
 Huhtikuu
-Huhtikuussa Hertta täytti huikeat 4vuotta!
-Korkattiin match show-kausi Hertan kanssa Kauhajoella ollen pienten PUN4!
-Saatiin kirjailija Noora Valkilalta lahjaksi hänen toimittamansa koirakirja "Kasvata koirasta kunnon kaveri". Tää kirja on vielä(kin) yksi meidän lemppareista :-)
 Toukokuu
-Toukokuussa meitä koetteli hirvetä tulvat täällä Etelä-Pohjanmaalla
-Lenkkeiltiin ahkerasti Tiian ja Lobon kanssa sekä koirapuistoiltiin
-Leikkasin Kertulle irokeesin muutamaksi viikoksi :-D
-Mätsäiltiin Hertan kanssa Kurikassa ollen pienten SIN2
-Kerttu sai allergisen reaktion Adaptil-feromonisuihkeesta (klik)
Kesäkuu
-Kesäkuussa vietimme lomaa, jonka takia blogikin hiljeni hieman..
-Pohdin mitä oppisin, jos koirani olisi opettajani...(klik)
-Koirat voivat oikein hyvin; lenkkeilimme, kävimme uimassa sekä nautimme kesästä!
Heinäkuu
-Jos kesäkuussa blogin puolella oli hiljaista, niin oli kyllä sitten heinäkuussakin..noh, loman piikkiin!
-Pidimme kesäkuvakisan blogin puolella, johon saimme aivan älyttömän hienoja kuvia (klik)
kesäkuvakisan hienoa satoa!

Elokuu
-Elokuussa kävimme uimassa moneen kertaan läheisellä louhoksella
-Meillä oli hoidossa viikon ajan parsonrusselinterrieri Peppi. Tytöt tulivat loistavasti juttuun!
-Omassa elämässäni tapahtui suuria muutoksia; uusi paikkakunta, omilleen muutto sekä uusi koulu
Syyskuu
-Syyskuussa kävimme useaan otteeseen puolukassa koirien kanssa
-177lukijan raja täyttyi, wau!
-Mätsäiltiin Kauhajoella Hertan kanssa
-Koirat kävivät Kurikan uudella trimmaajalla korvakarvojen nypinnässä


Lokakuu
-Lokakuussa myimme turhaa koiratavaraa pois Seinäjoella koiramaisessa syyspäivässä
-Saimme koiratarvikekauppa Dog Galleryltä yhteistyön kautta aivan ihanan koiranpedin
-Parsonrusselinterrieri Peppi oli meillä hoidossa kaksi kertaa kuukauden aikana :)
-Kävimme pyörähtämässä kavereiden kanssa Seinäjoki KV:ssa


Marraskuu
-Marraskuussa saimme Hau-Hau Championilta ison paketin herkkuja testattavaksi!
-Näimme Elli-Nooraa, Tiiaa ja Loboa useasti!
-Hertta ja Kerttu pääsivät vihdoin ja viimein myös Facebookkiin!
Joulukuu
-Joulukuussa meillä pyörähti taas joulukalenteri käyntiin!
-Koirat voivat ihan hyvin, mitä nyt pientä laihtumista kummallakin on ollut.
-Marraskuun suosikit-postaus kiri itsensä kuukauden luetuimmaksi postaukseksi!
-Blogissa huikeat 236lukijaa, kiitos♥ 
Joulukalenterin luukut alkavat olla viimeistä luukkua vaille valmiit! Paljon jäi vielä monia postausideoita toteuttamatta, mutta eiköhän ne tämän tai viimeistään ensi vuodena aikana tule toteutetuksi. Ja otamme kyllä postausideoita aina ilolla vastaan, niitä ei ikinä voi olla liikaa :-)

Yksi vuosi taas takanapäin - ja seuraava edessä! Toivottavasti ensi vuodestakin tulee yhtä antoisa ja monipuolinen vuosi :-)
PS. Vielä tämä ja huominen aikaa osallistua tuotepaketti-arvontaan!

4 kommenttia:

  1. Tammikuun kohdalle korjaus: Runo ei oo beussi ;p
    Teirän vuosi vaikuttaa kyllä kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsh, mikälie ajatuskatkos ollut matkassa, mutta nyt asia on korjattu! :-) Hih!

      Poista
  2. Mistä kaikkialta te saatte noita koiria hoitoon teille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen aika laajalti eri koiraihmisiä lähialueelta, joten monet koirat ovat tavallaan jo tuttuja sitäkin kautta :-) Ja olen nuorempana toiminut dogsitterinä, niin sekin tietysti vaikuttaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)