keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Onnidog - siellä nähdään!

Huomenna aamulla auton nokka starttaa kohti Jämsää ja on tämän vuoden ensimmäisen kunnon koiramaisen asian aika. Oikeastaan voidaan puhua vuoden koiramaisesta kohokohdasta! Apua, siitä on jo vuosi kun ollaan oltu Himoksella koirailemassa. Mukaan lähtee tänä vuonna nuorimmaiset, sillä heidän kanssa saan leiristä eniten irti - vaikkakin Pirkko onkin vain tuollainen seurapiirikoira :-D

Leiriydytään mökkiimme tyttöjen kanssa jo huomenna ja siitä starttaa meidän neljäpäiväinen taival tuolla upeissa maisemissa. Tänä vuonna ajateltiin nauttia noista maisemista vielä viime vuotta enemmän! Toivottavasti säät ois meidän puolella nää neljä päivää, muuten tosta hommasta ei meinaa tulla mitään :) Pidetään peukkuja!

Meidän aikataulu näyttää tänä vuonna tältä:

Torstai
-klo 12-14 Haku
-klo 15 Rally A
-klo 16 Flyball
-klo 17 Venyttely
-klo 19 Dobo

Perjantai
-klo 12 pallopaimennus
-klo 13 frisbee
-klo 15 agi A
-klo 16 Rally A
Katriina Tiiran luento

Lauantai
-klo 9 näyttely
-klo 10 kickbike
-klo 18 toko J
-klo 19 toko A
Match show ja Jirka Vierimaan lento

Sunnuntai
-klo 9 verijälki
-klo 14 dobo
-klo 15 nose work
-klo 17 kohteet ja korokkeet
Mika Jalosen luento


Nyt mää lähden pakkaamaan, kello on jo puolen yön enkä oo edes avannut matkalaukkua. Mitähän sitä taas pakkailisi edes mukaan..Tulee huippu reissu! Whiii!!!

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Esittelyssä itsetehty koiranruokakuppiteline

On onnea omistaa monitaitoinen veli, joka nikkaroi koirille kylppäriin uuden vesikippotelineen edellisen rikkimenneen tilalle. Vitsit miten pähee siitä tulikaan♥ 

Muutama sana ensin kuppitelineestä - kuppiteline on järkevä tapa pitää kupit omalla paikallaan ilman, että koiran tarvitsee kalastaa ruokaansa. Sottapyttykoirien kohdalla se vähentää myös sotkemista - esimerkkinä Pirkko, joka etenkin pentuna rillutteli kupeillansa. Teline tulee viimeistään siinä vaiheessa tarpeeseen, kun koirallesi alkaa kertyä ikää tai se tulee vaikkapa nivelsairaaksi. Oikeankokoisen telineen ansiosta koira pystyy syömään kumartumatta, joka taas auttaa muunmuassa närästykseen ja ylipäänsä ruoansulatusongelmiin. Tai voit pitää telinettä muuten vain, niinkuin me!
Teline on tehty kestämään käyttöä ja siten se ei pelkää esimerkiksi Martan suupielestä valuvia vesiroiskeita (lue: vesiputousta). Se on tukeva ja pysyy paikallaan jämäkkyytensä sekä pohjassa olevien kumiesteiden ansiosta. Telineet valmistetaan missäs muuallakaan kuin Pohojammaalla. Värivaihtoehtoina ovat tällähetkellä valkoinen maali, pähkinänruskea tai väritön lakka. Teline on täyttä koivua eli todellakin lujaa tekoa! Kupit ovat ruostumatonta terästä ja ne on helppo pestä astianpesukoneessa puhtaaksi.

Kuppitelineen hinta riippuu sen koosta - pienet (kupin koko 750ml) noin 45euroa, keskikokoiset (kupin koko 1,8l) 50e ja isot (kupin koko 2,8l) 55e. Tarvittaessa onnistuu myös omien mittojen mukaan oleva teline. Telineen toimitusaika on tällähetkellä noin 2-3viikkoa. Tilaukset ja tiedustelut voi lähettää suoraan mun sähköpostiin (heljakeskilusa@gmail.com) ja kuljetus onnistuu muunmuassa kumpanakin päivänä Tampere KV:seen. Telineen voi noutaa myös suoraan Kurikasta.
Nyt jos koskaan tuet ensinnäkin suomalaista käsityötä, niin myöskin nuoren yrittäjän osaamista!

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Uusi ihastukseni - Hurtta Out Slush-haalari

Me aloitettiin Mustin ja Mirrin kanssa yhteistyö viime vuoden puolella. Sitä kautta ollaankin päästy testaamaan vaikka mitä ihania ihanuuksia♥ Nyt onkin sit urakalla testattu lenkeillä kaikkea saamaamme, joten luvassa on huikeita jutskia nyt keväällä. Hiiih, oon niin mukavaa olla taas mukana meiningeissä!

Tälläkertaa Pirkolle testiin pääsi Hurtan Out Slush-haalari graniitin/tatin värisenä. Kokoja löytyy ihan chihuahuasta irlanninsusikoiraan ja jokaisesta koosta löytyy välikokoja - jopa meidän Pirkolle löytyi sopiva koko! Pirkolla on koko 45M. Meille ei oo aiemmin Hurtan vaatteet käynyt juuri tuon takia, että ei ole ollut tarpeeksi kokoja, joten oli suuri yllätys, että nyt niitä todellakin oli! Haalarissa on tärkeää, ettei ota liian pientä kokoa, sillä se saattaa estää koiran luonnolliset liikkeet. Ei myöskään pidä valita liian suurta haalaria, sillä se voi taas jäädä jalkoihin ja sotkea näin koiran ihan solmuun.

Haalari oli mulle lähes ventovieras tapaus merkkinä ja mallina, sillä oon aiemmin nähnyt vain kerran kyseistä vaatetta kaverin koiralla päällä ja hän kyllä on tästä hirmuisesti tykännyt. Siispä lähdettiin testaamaan vaatetta avoimin mielin.

Näin tuotetta kuvataan Mustin ja Mirrin omilla kotisivuilla - "Slush Combat -haalari auttaa taistelussa kuraa ja sadetta vastaa. Se suojaa koiran ihoa ja turkkia tehokkaasti kosteudelta ja vähentää turhia pesukertoja. Laadukas haalari helpottaa arkea huomattavasti, sillä se on huomattavasti helpompi puhdistaa kuin koira – tai kotisi. Muita hyviä ominaisuuksia haalarissa ovat:

-säädettävä vyötärö, pääntie ja lahkeet
-konepesunkestävä kangas
-taluttiminen kiinnitysaukot valjaille
-vedenpitävä, mutta hengittävä päälliskangas, joten haalari on mukava koiran yllä
-3M heijastimet, jotka tuovat turvaa pimeän aikaan ulkoiluun"





    Meille ehdottomasti tärkeintä oli sopivan koon lisäksi puvun keveys. Se on jollaintapaa jopa huomaamaton - niimpä se ei haittaa edes Pirkon menoa. Tää on ainut vaate mihin ei ole Pirkon hampaat vielä yltäneet. Neiti on meinaan repinyt BOT:n hajalle kauluksesta, Hansbon mantteli koki uuden elämän eikä Janutexin sadehaalarikaan säästynyt tuunaukselta. Lisäksi keveys takaa sen, että se on hengittävä ja miellyttävä päällä. Siksi hampaat eivät ehkä ole yltäneetkään vielä haalariin asti. Ohkaisuuden ansiosta haalari on helppo suihkuttaa kurasta puhtaaksi, mutta vielä tärkeämpää on se, että se kuivaa nopeasti. Sen saisi myös ilmeisesti heittää pesukoneeseen, mutta meillä ainakaan ei vielä ole ollut edes tarvetta. So cool!

    Cockerin omistajat tietää, että ei tuota ronttia pysty pitämään ensinnäkään a) havunneulasilta, roskalta ja moskalta, b) kurasta tai c) vedestä erossa. Mutta pakko se on jollaintavalla suojata, sillä kukaan ei jaksa sitä hiekkarallia kotona joka kerta lenkin jälkeen saati kuka jaksaisi selvittää kamalia oksatakkuja ihan joka päivä. Not me. Suuri plussa on, että haalari on karvaisellekin koiralle helppoa pukea vetoketjun alla olevan karvasuojan ansiosta. Pieniä asioita, mutta silti niin tärkeitä. Karvaisten koirien omistajat kyllä tietää mistä mää puhun. Mikään ei oo inhottavampaa kuin se, et karvat on vetskarin välissä jumissa. Ottaa pattiin jo ajatellakin koko asiaa, siispä tää oli iso peukku meiltä!

    Pirkko oli äidilläni hoidossa Espanjan reissun aikana noin pari viikkoa ja hältä tuli kommenttia näppäristä lahkeista, joissa on siis nepparikiinnitys. Oli kuulemma helppo pukea Pirkon päälle haalari ja se on jo tosi hyvin, että äiti jaksaa pukea haalarin. Se kertokoot haalarista kokonaisarvion, jos äitikin saa sen Pirkolle pujotettua. Kaikella rakkaudella vaan äiti, kun luet tätä :P

    Yhden miinuksen mää löysin - miksi ei olla voitu laittaa pukuun nemmän heijastimia? Koiran vaatteissa ei ole koskaan niitä liikaa ja selvästi tähänkin oltais voitu niitä muutama enemmän upottaa. Pääosin tämänkin käyttö meillä painottuu pimeisiin aikoihin, joten olisi hienoa jos niitä ois ollut enemmän. Silti me annetaan 5 tassunjälkeä koko haalarille, kun ei mitään suurempia vikoja löydetty. Mä ostinkin jo töistä meiltä erityiskestävää heijastinteippiä, jolla ajattelin tuunata haalariin lisää heijastimia ensi syksyksi. Nyt onneksi on jo iltalenkeillä niin valoisaa, ettei heijastimia ja valoja enää juurikaan tarvita. Kyllä se kesä sieltä pikkuhiljaa hipsii..


    (*postaus toteutettu yhteistyössä Mustin ja Mirrin kanssa)

    torstai 6. huhtikuuta 2017

    Silmäteräni jo 8 vuotta

    Tulin vain toteamaan, että elämäni koira täytti tänään 8vuotta. Maailman rakkain Hertta, onnea♥ 


    Täällä ollaan.

    Hei, vieläkö tunnistatte meidät? Kyllä, täällä ollaan edelleen se sama kokoonpano kuin viimeksikin! Pirkosta on vain tässä ajassa kasvanut iso neiti ja hyvin on rullannut itsensä mukaan laumaan. Vinhaa, että neljän koiran omistaminen on juuri sitä mitä olen aina kuvitellutkin - oikeestaan niinkuin tosi huikeeta! Hyvin toimii lauman kanssa kulkeminen myös ihmisten ilmoilla nykyään, kun Pirkkokin on hiffannut hihnassa kulkemisen salat.

    Tytöt olivat mun Espanjan reissun ajan hoidossa vanhemmillani ja niin olivat kaikki nätisti. Oli niin rentouttava reissu, vaikka puoli viikkoa menikin sairastaessa ja toinen puoli oli huonoa säätä. Oli se silti loma ja irtiotto tästä kaikesta. Eikä tarvinnut stressata koirista, kun ne olivat niin hyvissä käsissä♥  Pirkko jäi vielä reissun jälkeen hetkeksi villiksien kanssa heille ja kotiutui sinne vähän liiankin hyvin..:-D Mutta johan oli iloinen cockeri mulla, kun taas nähtiin! Hänellä oli jopa ollut ikävä, kun päästi kunnon vikinähännänheilutus-riehumisrallin mut nähtyään. Ja olihan se muidenkin koirien ilo käsinkosketeltavaa...
    Meidän hiljaiselolle on olemassa ihan aito syy. Se ei johdu meistä, vaan ulkoisesta tekijästä. Ja tässä kohtaa puhutaan aika vakavistakin asioista, kun oma yksityisyys ja henki on uhattuna. Mä todellakin olen hyvin pahoillani, että ettei meistä ole kuulunut. Joskus vain käy näin. Olen päivitellyt ahkerasti kyllä Instagramia, mutta muuten ollaankin sitten oltu ihan vaiti. Sydämestäni toivon, että ymmärrätte.  Tässä kohtaa en pysty asiaa enempää valaisemaan minusta riippumattomista, mutta kai senkin aika tulee. Moni onkin heittänyt meille tänne kommenttia, että olemmeko lopettaneet...emme, ainakaan toistaiseksi ;) ei katsokaas meistä niin vain eroon pääse...

    Tälläiset pikakuulumiset siis - tästä me yritetään ponnistaa eteenpäin uudella innolla! 

    maanantai 20. helmikuuta 2017

    Aikainen lintu madon nappaa..

    Niimpä, tänä vuonna aion olla kuulolla heti oikeaan aikaan! Oon meinaan oppinut, että asioiden lykkäämisestä ei ole ainakaan mitään apua, vaan pikemminkin haittaa. Niinkuin tässäkin, ennakkoilmoittautuneilla on luonnollisesti parhaimmat edut! Jos joku ei ole vielä kuullut, niin Jämsän Himoksella järjestetään taas koiraleiri 7-10.9.2017. Se on ainakin meidän vuoden koiramainen kohokohta! Miehen sanoin tätä voisi ehkä kuvailla "hullujen koiranaisien kokoontumisajoiksi". No eipä ainakaan tarvi piilotella hulluuttaan, kun kaikki muutkin on yhtä kreisejä ku määkin! Oltiin viime vuonna mukana leirillä ekaa kertaa ikinä ja täytyy sanoa, että leiristä jäi niin hyvät vibat että ilmoittauduin mukaan tälle vuodelle heti siellä paikanpäällä. Ja nyt Maria pyysikin meitä taas mukaan bloggaajiksi. Mää rupeen nyt ryhdistäytymään tän bloggaamisen kanssa, kun oma elämä alkaa vihdoin olla omassa uomassaan. Hitto, että onkin ollut äärimmäisen raskas syksy. On ollut raskasta myös huomata, että mun lupaukset on ollut lähes poikkeuksetta pohjattomia. Oon elänyt vähän päivä kerrallaan kaikkea. But, I'm still here ja valmiina taas panostamaan koiriin ihan satasella! Siispä jänskäillään tätä leirii jo nyt, tulee tätä menoa pitkä kesä odotellessa...
    Mutta mitä siis on luvassa? Mukana yli 20 lajia koulutuksia, 9 siistiä luentoa, mätsärit, pentunäyttely, kivoja koiratarvikemyyjiä ja paljon kavereita, niin uusia kuin vanhojakin! Ja jos joku miettii, etät soveltuuko leiri nuoremmalle kävijälle? No kyllä soveltuu! Entäpä sitten jo vanhemmalle konkarikoiraihmiselle? Kyllä vain! Ihmettelin viime vuonna itsekin kuinka monen eri-ikäistä koiraharrastajaa oli eksynyt mukaan. Mulle itselle henkilökohtaisesti myös yksi iso juttu oli nuo upeet maisemat. Ei montaa yhtä hienoa leiripaikkaa löydy Suomesta, mekin lähdettiin tuolta illalla rinteille kävelylle kun oli niin hienonnäköistä.

    Mielenkiintoisia juttuja on luvassa myös koulutuksien ja luentojen osalta - ainakin mainittavia ovat Jirka Vierimaan koulutus nimeltä toiminnalliset palkitsemistavat, Mika Jalosen tokotunnit, Krista Karhun rallytokotunnit, Jari Parkkisenniemen luento aggressiivisesta käyttäytymisestä, junior handler-leiri lauantaista sunnuntaihin sekä uusi koiran leikittämistunti.

    Vielä ehdit ennakkoilmoittautua 27.2 asti edullisimmalla hinnalla. Aikataulut saat haltuusi tiistaina 21.2 klo 12 jälkeen ja parhaimmat koulutukset varataan nopeasti. Ota ja mene Onnidogin sivuille - sieltä kohta ilmoittautuminen ja lähetä sähköpostilla tietosi osoitteeseen ilmoittautuminen@onnidog.fi. 
    Miksi sitten ennakkoilmoittautua? No, tuotanoin! Tässäpä koko lista eduista - saat edullisimman leirimaksun, saat aikataulun suoraan sähköpostiin viikkoa ennen muita eli ensi tiistaina 21.2 ja Onnidog tarjoaa lisäksi kahvin/teen paikanpäällä. Mä huomasin jääväni ilman paikkaa hakuryhmään, kun olin hidas ja ajattelin kerkeäväni myöhemminkin. Eli nopeet syövät hitaat - kyllä voin kokemuksesta kertoa, että kannattaa ennakkoon ilmoittautua mukaan :-) Tänä vuonna oon heti jo kytiksellä mitä kaikkea valitsen omaan pidennettyyn viikonloppuuni. Tulossa on tekemisentäyteisiä päiviä!

    Nähdään taas Onnidogissa♥ 

    PS. Kolmen muun viimevuotisen leiriläisen kokemuksia voit lukea muuten täältä!

    perjantai 27. tammikuuta 2017

    Tampereen radiokirppis

    Holaa, pakko tulla mainostamaan sen verran, että meillä on taas kirpparipöytä Tampereen Radiokirppiksellä tämän viikon maanantaista lauantaihin 28.1! Eli vielä on muutama päivä aikaa tyhjentämässä meidän pöytä taas yhtä hyvin kuin viimeksi. Viimeksi ainakin olitte huippuja!

    Meidän pöytä on nro 20! Myynnissä on muunmuassa Pomppa, koiranruokia, uusi Hurtan sademantteli, hihnoja, luita ja paljon muuta kivaa! Ja huomisesta lähtien kaikki on tulossa puolen päivän maissa puoleen hintaan, siistiä! Ei jää paljon hintaa enää koirakamppeille :)

    Blogi on lepäillyt nyt hurjan kauan aikaa ja pikkuhiljaa tää tahti muuttuu. On ollut huikeaa viettää vähän lomaa tästä kaikesta - se on tehnyt terää meille kaikille. Uudella sykkeellä palaillaan tänne takaisin, mutta vielä on luvassa viikon breikki. Mutta sitten räjähtää taas tää vuosi! Jeij! 

    maanantai 19. joulukuuta 2016

    Luukku 19 : Tampereen hienous ja huonous

    Ollaan maaliskuun alusta vaikutettu nyt Tampereen seudulla ja nyt muuton myötä kauemmaksi keskustasta on ehkä jo sopiva aika listata tän asuinpaikan plussat sekä miinukset! Oon koko elämäni asunut Pohjanmaalla täysin landepaukkuna tyttönä, joten muutos isoon kaupunkiin muuttamisesta oli aikalailla valtava. Juuri eilen ystäväni kanssa puhuttiin, että en siltikään osaisi enää kuvitella asuvani tässä elämäntilanteessa Pohjanmaalla. Se kertokoot siitä kuinka olen täällä viihtynyt. On paljon asioita mitkä saivat mut muuttamaan pois niistä vanhoista kuvioista ja hyvä niin - joskus se vaan tekee enemmän hyvää kuin pahaa. Nyt kävi niin. Toistaiseksi täällä siis tallustellaan, katotaan mitä aika tekee jatkon suhteen. En ole varmasti ainoa kaupunkilaistunut landepaukku, joten nyt ois koirallisena ihmisenä aika listata plussia ja miinuksia yhteen. Ja varmasti en ollut ainoa, joka pohti muuttamista myös koirien kannalta - onko tässä mitään järkeä vai ei?


    Plussat
    +aina löytyy uusia lenkkimaastoja, esimerkiksi Kaupin metsä on käsittämättömän lähellä keskustaa ja siellä ei voi ikinä mennä samaa reittiä, sillä polkuja on paaaaljooooon! Tampere on just siitä hassu kaupunki, että täällä on luonto tosi lähellä keskustaa. Maasto on vaihtelevaa, mutta kuitenkin helppokulkuista.
    +bussit kulkee melkein joka paikkaan eli autoa ei koirankaan kanssa välttämättä tarvita
    +koirat pääsee aika moneen kahvilaan/kauppakeskukseen tmv. mitä ei esimerkiksi Pohjanmaalla todellakaan ole..
    +koirapuistoja monia eli voi käydä erilaisissa ympäristöissä ja erilaisten kaverien kanssa leikkimässä. Jos jostain puistosta ei tykkää, niin voi käydä sitten jossain muualla. Myös koirapuistoon kulkeminen on helppoa, kun niitä on ympäri kaupunkia eikä niinkuin Pohjanmaalla - yksi per kaupunki.
    +aktiivisesta koiraryhmästä löytyy aina kivoja uusia koirakavereita eli uusien frendien metsästys on ollut ainakin meille tosi iisiä! Välillä jopa tuntuu, että kaikkia uusia kamuja ei ehditä edes treffaamaan!
    +porukka tuntee meidät jo kadulla ja välillä aina joku tulee kysymään, että "Onks tää Martta?" tai muuta vastaavaa. Musta se on tosi ihanaa, et tuutte moikkailemaan♥ 

    Sekä plussa että miinus
    +/- kaupunki on aina kaupunki - täällä on vilskettä ja vilinää, niin hyvässä kuin pahassa! Koirat tottuu näppärästi ihmisiin, koiriin ja vilskeeseen, mutta joskus olisi ihanaa, kun kotiovea avatessa olisi jotain muuta vastassa kuin asfalttia. Koiraa on hankala päästää irti eli vapaanapito paikka pitää valita tarkemmin
    +/- naapureina voi olla ketä vaan - myös niitä koiravihaajia. Meille on onneksi suotu tähän uuteen taloon vain koirista tykkääviä ihmisiä ja ollaankin itseasiassa lähimpien naapurien kanssa jo aika hyvää pataa. Ollaan käyty muunmuassa alakerran naapurin koiran kanssa yhteislenkillä :-)

    Miinukset
    -kerrostalo-elämä on aika tavallista elämää - koirilla ei voi olla esimerkiksi aidattua pihaa tai muita virikkeitä, eli joutuu itse tekemään aika paljon virikkeellistääkseen koiria
    -lyhyessäkin matkassa menee aikaa eli jos treeneihin meinaa ehtiä ajoissa on lähdettävä todellakin ajoissa!
    -treeniryhmiin hankalaa päästä, sillä hakijoita on todella paljon! Myös lajit voivat olla erilaisia, meillä treenataan Pohjanmaalla paljon hakua ja jälkeä, kun taas täällä mun mielestä keskitytään enempi hallissa tapahtuviin lajeihin. Mielipidekysymys tosin tämäkin.
    -ihmiset välillä vähän liiankin avoimia, saattaa yhtäkkiä tulla halaamaan luvatta koiraa tai napata syliin
    -koiran vapaanapitämisestä saattaa tulla huomautuksia eli siinä saa olla todellakin tarkka!
    -haukkuherkän koiran kanssa asuminen voi muuttua hankalaksi eli kerrostaloelämä ei vaan sovi kaikille

    Millaisia asumismuotoja teillä on? Voisitteko kuvitella asuvanne kerrostalossa tai päinvastoin, maalla "keskellä ei mitään" ? :)

    sunnuntai 18. joulukuuta 2016

    Luukku 18 : Vesipedon uimavinkit

    "Nonni, sainhan määkin puhevuoron! Johan oli työ saada tuo mamma pois tieltä, et määkin pääsen näppäimistölle ja skriivaileen teiän kanssa. Täällä siis oon mää, Martta, jos teist ei muka vielä tunnistanut. Mamma aina sanoo, et jos oisin jätkä niin olisin aikamiespoika Pekko, mutku en mää ole. Niin olkoon mun nimi sit teille vaan pelkkä Martta tai Mape, niinku mamma sanoo.

    Mamma sano, et mä voin kuulemma kertoo teille ensiluokkaiset uintivinkkini ku oon kuulemma uintimaisteri. Oon kuulemma suorittanut kaikki uintimerkit vähän niinkuin lasten uimakoulussa. Osaan uintihyppyjä, temppuja, kuntouintia ja tietty lillumista vedessä. Puhumattakaan siitä kiilaamisesta mitä aina uimalassa villiksille ja Pirkolle teen, ohjaan niitäki jo vedessä. Saapa nekin vähän liikuntaa, tekee ainakin tolle pikkupullukalle hyvää....hehehehehe!

    Ensinnäkin, musta uinti on hauskaa. Se on ehkä ruuan ja mamin jälkeen kolmanneksi hauskinta hommaa. Tainno, puhun puppua, sillä nukkuminen vie kyl täl kertaa sen kolmoissijan. Mut hauskuudesta kertoo se, että mää kuulemma kitisen aina kun parkkeerataan koirauimalan pihahan ja pääsen ulos. Mää juoksen äkkiä superpikapisun jälkeen ovelle ja oon ihan hullu kuulemma. Mamma kuulemma häppee aina silimänsä päästänsä, kun mää oon messissä. No, entäs mä - mitä mä teen, kun mamma on messissä? Käy vähintäänkin samoon! Hitsin mamma!

    Mun paras vinkki lienee se, että oo rohkia! Pirkon mielestäki nössöily on ihan pyllystä, siks me varmaan ollaan tälläsiä et mennään tukkaputkella jokapaikkaan. Ei elämässä kantsi nössöillä, ei me täällä sitä vartehen olla. Ota iisisti koko homma, niin siitä se lähtee! Aluks tietty jänskättää, niinku kaikkia meistä, mut kyl se jänskätys hälvenee uintikertojen myötä. Käske äitinkin olla rauhallinen!

    Itteasiassa mää puhuin itteni pussihin, koska paras vinkki on oikeesti se, että ota mamma tai pappa mukaan nauttimaan ilosta! Mitä enempi roiskit ja pärskit, niin sitä hauskempaa teillä on. Tai ainakin sulla, sillä ette varmasti enää mee uimaan toista kertaa jos mammalta tai pappalta kysytään. Ne on meinaan litimärkiä hyvän uintireissun jälkeen! Taattu merkki on myös se, että ne ei oo hirveen ilonen teiän uintireissusta. Sillon voit hyvillä mielillä jo huokaasta, toista reissua ei tuu. Tää pätee vaan sillon, jos oot samanlainen perskärpänen tai kainalokarva niinkun mää oon.

    Hei, nyt toi mamma tossa sanoo et mun uintivinkeistä ei tuu tollasilla mitään! Oon kuulemma huono suosittelemaan, täytyy siis jatkaa paremmilla meiningeillä. Kuten jo mainitsin, niin rauhallisuus on tässäkin valttia. Hauskuus tulee esiin sitten, kun tulee varmuus. Varmuus tulee vasta sitten, kun tulee kokemusta. Joten mene uimaan, niin siitä voi tullakin hauskaa! Kantsii uida ekaksi vaikka lämpöisillä keleillä tai jos innostutte uinnista talvella, niin koirauimala on aika kätsy. Eiks ne äidit oo sitä varten, et ne kustantaa lastensa harrastuksia? Niih! Jos oot vaikkapa epävarma niinkun mää olin, niin sillonkin se on hyvä paikka uinnin opetteluun. Mää esimerkiksi olin semmonen, et diggasin kyl vedest, mut en siitä, et tassut ei yltänyt pohjaan. Mamma yritti aina rehata mua uimaan, mut eipä siitä nyt pahemmin mitään tullu, niin alotettiin sit uiskentelu uimalalla. Se tuotti tulosta jo heti tokalla kerralla, kun mää aloin hiffata homman jujua. Siitä on oikeesti apua, meiän villiksetkin on nykyään jo vesipetoja! Myös pelastusliivit antaa jeesiä ja turvaa, niitä ei kantsi yhtään vähätellä. Mää käytän niitä edelleen, koska ne tuo turvaa, koska me koirat ei aina olla ihan sataprosenttisia uimareita eikä osata säädellä meidän jaksamista. Ne ei oo välttämättä merkki huonosta uintiasennosta tai kunnosta, vaan ne on merkki välittämisestä. Villiksien tapauksessa myös toisista koirista voi saada turvaa eli tuttu ja turvallinen uintikamu voi herättää uintihimot! Määkin käyn aina meidän poikaystävän eli beussi Lucan kaa uimassa. Pirkko tosin siihen on umpirakastunut, yrittää viedä multa mun oman poikaystävän muka salaa..pussaileekin sitä uimalalla ihan avoimesti, herranjestas!

    Uinti ei saa koskaan olla liian rankkaa tai tylsää, niin se on hyvä keino saada se äippä antamaan herkkuja ja leluja. Kuka nyt ilmaiseksi uisi? Ööööh...täh?? Mä otin aluks sen tyylin, et yks herkku, niin yks askel, mut aloin sit hiffaamaan, että saan herkkuja jo siitä et oon vedessä. Oon kuulemma pulju luonteeltani muutenkin, kaikki herkut pitäis kuulemma saada. Silti mää oon tän talon lihaksikkain mimmi. Äääk, nyt jäin varmaan ilman iltaruokaa.......

    Hyväksy se tosi asia, että kaikista ei välttis oo uintimaisteriksi. Osa ui, osa ei. Ei ihmisisistäkään kaikista oo esimerkiks opettajaksi, niin miks meistä koiristakaan pitäis olla. Pääasia pitää aina olla se, että on hauskaa ja sit vasta kaikki muu. Ei kantsi tehä sellast hommaa mistä ei oikeesti ees välitä.

    Jos uinti alkaa käydä tylsäksi, niin erilaiset temput ja odottamiset tuo mukavaa vaihtelua. Mamma voi heittää palloa, käskeä mun kieppua tai vaikka mennä maahan rantavedessä. Se on musta jopa hauskaa, et voin tehdä vedessä kaikkea kivaa! Me käydään välillä ihan kuntouimassa ja sit välillä taas temppuillaan kaikkea kivaa. Kesällä me kisailtiin mamman kaa uimisessa ja mää tietty voitin, niin se perskules otti veneen ja sain kisata sitä vastaan. Oli muuten huisia, kun oli kerrankin kunnollinen vastus.

    Meille hauskanpito on ollut nyt melkein vuoden verran noin kerran viikossa tapahtuvaa. Musta tuli kesän aikana aika lihaksikas tapaus, kun pääsin uimaan melkein joka päivä! Välillä kuule polskuteltiin mamin kaa reipas puolitoista tuntia vedessä yhessä. En tiennykkää, et mamilla ois noin hyvä kunto... Ja mamma kehu mua, et vaikka se uisi sorsaparvessa tai ihmisien keskellä, niin katselen ja tarkkailen sen lähettyvillä koko aika. Mut niinhän mä teenkin, eihän siinä oo mitään epäselvyyttä! Uinti on musta niin hauskaa puuhaa ja väsyttää jopa tälläsen beussinkin ihan totaalisesti. Kokeilkaahan!

    Nyt kuule turkasen kivaa viikkoa jokaittelle! Ja ei oo tosiaan mun vika, et mamma on ollut näin laiska tän joulukalenterin suhteen, kyl mää teille oisin skriivaillu jo aiemminkin, mutta....tommosii noi vaan on, ei niist oo mihkään! Heissan vaan!"

    t. Martta

    perjantai 16. joulukuuta 2016

    Luukku 16 : Kysy, kehu tai heiluta risua!

    Nyt heitän pallon teille, laittakaa meille kysymyksiä, palautetta tai ihan mitä vaan! Me vastataan jokaiseen asialliseen kysymykseen - mä tiedän, että monikaan ei esimerkiksi Pirkosta tiedä vielä juuri mitään tai meidän yhteisestä laumaelämästä. Miten meillä sujuu? Mitä tavoitteita mulla on koirien suhteen? Millainen Pirkko on luonteeltaan? Mitä kaikkea jäynää Pirkko on keksinyt pentuaikanaan? Ottaisitko viidennen koiran? Nyt vain kaikki mahdolliset mieltäpolttavat kysymykset ja jutut esiin! 





    Luukku 15 : Silloin, kun Pirkko oli pieni ja söpö...

    ....Ja enää se ei ole kumpaakaan! Haha :-D Neidistä on kasvanut kunnon möttiäinen, taitaa painaa nyt sen 14kg suunnilleen ja on kyllä aikasta vankka tapaus. Hyvä niin, sillä mun mielestä vielä pieni pentupyöreys on ihan sallittua! Pirkon olemuksesta tekee vielä puolet isomman neidin pentuturkki, joka onneksi alkaa pikkuhiljaa valmistua. Pitäisi varatakin muuten trimmaus ens vuoden puolelle, että päästään laittamaan neiti vähän aikuisemman näköiseksi kaveriksi.

    Tässä muutamia ennen julkaisemattomia kuvia Pirkosta pentuna vielä kasvattaja Ninan työnä. Oli onni, että oli kesä ja paljon lämpöisiä päiviä, sillä meidän sisäsiisteys opettelu helpottui huomattavasti sen myötä. Pennut saivat paljon olla ulkona ja nauttia lämmöstä. Oih, olisipa vielä kesä! Voi noita aikoja - tuntuu, että noistakin on ikuisuus, vaikka oikeasti ei olekaan.


    Aiheuttaako teissä nämä pienet ja ihanat cockerilapset pentukuumetta? Mussa nimittäin ei itseasiassa juuri ollenkaan, Pirkko on hoitanut tehtävänsä näköjään huolella..:-D

    keskiviikko 14. joulukuuta 2016

    Luukku 14 : Etsi lemmikillesi joululahja ja voita se!

    Tsädääm, täällä ollaan! Puuttuvat joulukalenterin luukut ilmestyvät pikkuhiljaa näkyviin seuraavan parin päivän aikana, kunhan saan niitä viimeisteltyä loppuun asti. Nyt on kuitenkin sen ihanan jouluarvonnan paikka. Aah, pääsen ilostuttamaan jonkun joulua! Onko joku jo katsellut sille rakkaimmalle joululahjan? Mä en oo vasta katsellut kuin villiksille lahjat, mutta nuorimmaiset ovat vielä pähkäilyn alla. Se tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta, ehkä uudet Orbilocit vois olla hyvät! Hmm...onneksi vielä kerkeää miettiä ja metsästää:-)

    Nyt on aika piristää näitä ihania pakkaspäiviä! Jos joku ei ole vielä hoksannut, niin Musti&Mirri otti meihin yhteyttä ja kyseli halukkuuttamme lähteä yhteistyöhön heidän kanssaan. Meille kyseinen firma on ollut jo vuosia tärkeä osa elämäämme - sieltä kun kaikki luut, ruoka ja suurinosa tarvikkeista tulee meille. Vastaus yhteistyöhön oli aikalailla selkeä, lähdimme innolla messiin! Siispä tekin pääsette nauttimaan tämän yhteistyön antimista ja ensimmäiseksi tietty on aika vähän pistää Mustin ja Mirrin valikoimaa teille kanssa tutuksi. Siispä pääsette valitsemaan heidän valikoimastaan mieluisan tuotteen lemmikillenne ja yksi teistä voittaa valitsemansa tuotteen itselleen. Eiks oo aika huisia?

    Ohjeet ovat tosi helpot:
    1. Mene Musti&Mirrin verkkokauppaan ja valitse mieluinen joululahja lemmikillesi. Se voi olla vaikkapa uusi remmi, lelu, valjaat tai ruokasäkki! Linkitä kyseinen tuote kommenttikenttään ja kerro vaikka miksi haluaisit juuri kyseisen tuotteen joululahjaksi.

    Kommenttisi pitäisi näyttää siis aikalailla tältä:

    "Meillä on jo pitkään ollut Martan remmi rikki ja nyt tahtoisin ilahduttaa neitiä uudella hihnalla. Tälläinen musta nahkahihna tuntuis mukavalta käteen, jos sitä kautta tulisi vaikka itsellekin lenkki-intoa enempi. 

    https://www.mustijamirri.fi/feel-braid-monitoimitalutin-terashaalla-musta-c74445

    heljakeskilusa@gmail.com"

    2. Kirjoita kommenttikenttään toimiva sähköpostiosoitteesi! Arvonta on tarkoitettu ainoastaan blogini lukijoille. Jos et ole lukija, niin klikkaa itsesi mukaan joko Bloggerin tai Blogvinin kautta.

    Ja sitten eikun tassut vain pystyyn kohti kattoa! Saadaan piristettyä hienosti näin joulun alla ainakin yhtä karvaperhettä joululahjalla - te ootte sen kyllä täysin ansainneetkin♥ Kiitos, että olette mukana seuraamassa meidän arkea!

    Osallistumisaikaa kisaan on sunnuntaihin 18.12 klo 22:00 asti. Otan yhteyttä voittajaan sähköpostitse mahdollisimman pian kisan päättymisen jälkeen ja toivon nopeaa vastausta, että saadaan vielä palkinto ennen joulua perille. Onnea kisaan jokaiselle, mä oon ainakin ihan innoissani tästä!

    (*postaus on toteutettu yhteistyössä Mustin ja Mirrin kanssa)

    keskiviikko 7. joulukuuta 2016

    Luukku 7 : Ennakkoluuloja meistä

    Koska oon rohkea ja avoin ihminen, niin törmään usein meidän kohdalla myös erilaisiin ennakkoluuloihin. Mulle on ehkä helppo sanoa myös niitä vähän negatiiviseen sävyyn meneviä kommentteja, sillä en jää hiljaiseksi edes niiden edessä. Mua lähinnä vaan huvittaa se, että kuinka paljon etenkin iso ja musta koira herättää ihmisissä tuntemuksia. Eikä siinä, osalle se iso musta koira voi olla vaikka se paha kokemus vuosien takaa - kyllä mäkin menisin ennemmin pehmeän pörröistä heiluvaa cockerspanielia silittämään kuin Marttaa jos katsotaan vain pelkkää ulkonäköä. Mä ymmärrän enkä vaadikaan, että kaikki Martasta tykkäisivätkään - se, että se vaan pitää joka kerta tulla sanomaan erikseen mulle ääneen huvittaa. Suomalaiset ovat siitä juuri hassua kansaa, että positiiviset asiat jätetään usein sanomatta, mutta se negatiivinen on pakostakin päästävä sanomaan. Asia toki pätee asiaan kuin asiaan eli ei oo ainoastaan koirapiireissä tuttu jutut. Tässä siis joitakin viimeaikaisia meille kohdistuneita mietteitä..

    "Miksi sinulla on tuollainen iso musta tappajakoira?" - Anteeksi, mutta voin kertoa Martan olevan koiristani se lempein. Neidin voisi vaikka vääntää solmuun jos haluaisin. Mikä tekee isosta ja mustasta koirasta tappajan? Yhtälailla pieni ja vaalea voi olla ärhäkkä. Seuraa koiran elekieltä ja kerro sitten viittaako sen olemus negatiivisuuteen.

    "Miten noin nuori nainen voi hallita noin montaa koiraa?" - Vastakysymykseni on poikkeuksetta, että miten ikä vaikuttaa hallittavuuteen? Puolustuksena kerron yleensä, että meillä nuoremmilla voi olla tuoreemmat metodit ja opettamisenilo yleensä vähän vielä tuoreempaa ;)

    "Etkö muuta tee elämälläsi kuin ole koirien kanssa?" - Voit sä niinkin ajatella! Täytyy kyllä sanoa, että kyllä mä omistan muunmuassa kavereita, muita kuin koiraharrastuksia, käyn töissä, pyöritän yritystä jajaja....niin eli, päättele siitä! Se, että tulen töistä kotiin vastuullisesti ja olen koirien kanssa paljon, ei tarkoita sitä etteikö minulla olisi omaa elämää.

    "Ei kai koirasi nuku sängyssä???" - Nukkuu ja ei nuku. Riippuu vähän siitä jaksanko sitä hyörimistä ja pyörimistä sängyssä, niin välillä nukkuvat ja välillä ei.

    "Miten jaksat trimmata ja pitää villakoirat noin siisteinä?" -  Asennekysymys. Pidän siisteistä ja huolitelluista villiksistä, joten haluan pitää ne sellaisina. Mitä tiheämpi trimmausväli, sitä helpompaa ja nopeampaa homma on. Jokainen tekee kuten haluaa, tää on mun tapa.

    "Miten iso koira voi elää noin pienien koirien kanssa?" - Kysykää tätä Martalta, älkää multa! Miksei voisi elää? Ei se niitä syö tai polje jalkoihinsa, kun laumaelämä on kunnossa.

    "Miten sä voit olla viihteellä baarissa? Missä koirasi ovat?" - Sama kysymys, mihin monet oikeat äidit varmasti törmäävät. M-i-t-ä? Koirathan ei pärjää yksin kotona ollenkaan...nehän eivät ole esimerkiksi työpäivääni yksin...tai nehän eivät nuku öisin? Ne tarvitsevat varmasti minua, kun nukkuvat kotona rauhallisesti.

    "Miten rahavarasi riittävät noin moneen koiraan? Entä aikasi?" - Rahavarani lienee oma asiani, mutta oon koira-asioissa varsinkin aika höveli eli ostan aika paljon kaikkea turhaa ja vaihdan mielelläni tarvikkeita säännöllisesti uusiin. Ruoan laadukkuutta ja terveyttä arvostan taas muuten niin paljon, että laitan siihen mielelläni rahaa. Toisaalta myyn paljon turhia koiratavaroitani pois. Aika-kysymykseen totean vain, että "kaikkea sitä kerkeää, mitä haluaa".

    "Kuinka iso talo sulla on, että mahdutte elämään siellä?" - Tällähetkellä asutaan enää vain isossa kaksiossa, se on riittänyt meille mainiosti. Meillä kulutetaan virta ulkona, ei sisällä.

    "Kotisi on varmasti kaamea, sillä sitä hiekan ja karvan määrää!!" - Totta! :-D Mietin yks päivä imuroidessani, että mitähän mä siivoisin jos ei olisi koiria. Mutta rakastan siisteyttä ja puhdasta kotia, joten mielelläni mä siivoankin säännöllisesti. Pienillä asioilla (mm. tassujenpyyhkiminen ja kuramatto eteisessä) helpottaa päivittäistä siivoamista.

    "Voiko teillä edes käydä kylässä, kun koiria on niin paljon siellä?!" - Ööööö?? Mitäää? Miksei voisi :-D Käy täällä mun kavereita säännöllisesti ja niillä on vaan hauskempaa, mitä enemmän koiria on..

    "Haukkuva koira on vihainen, vie vihainen piskisi muualle" - Martta on alkanut haukahtelemaan koirakaverille leikkisästi, jos toinen ei heti alakaan leikkimään. Useimmiten se saakin haukahtelemalla toisen innostumaan, mutta omistajat ei aina ole samaa mieltä..pitää osata lukea koiraa ja sen elekieltä ennenkuin voi sanoa vihaisuudesta mitään.

    "Miten pystyt elämään 4 hyvin eri energiatasoisen koiran kanssa?" - Tää on aiheellinen kysymys, koska no..se vaatii oikeesti järjestelyä. Yksi ei väsy koskaan, yksi väsyy kohtuullisesti ja 2 muuta väsyvät suhteellisen helposti. Kaikki kuitenkin ovat hyväkuntoisia ja energisia, mutta tarpeet ovat silti hyvin erilaiset. Sen takia tulee Pirkon ja Martan kanssa touhailtua välillä enempi kuin villisten kanssa, sillä niillä riittää loputtomasti virtaa tehdä :)

    Oletteko törmännyt samoihin havantoihin? Vai vieläkin kummallisempiin juttuihin? :D

    tiistai 6. joulukuuta 2016

    Luukku 6 : Kiitos Isänmaa!

    Valitsin vehreän kuvan siksi tähän, että se kuvastaa minusta eniten Suomea ja sen tämänhetkistä tilannetta. Meillä on kuitenkin täällä loppupeleissä kaikki enemmän kuin hyvin, vaikka aina ei sitä itsekään jaksa muistaa. Meillä on koti, hyvinvointivaltio, rauha ja kaikki tarvitsemamme.

    Kiitos sotaveteraanit kaikesta - tämä kaikki on teidän ansiota♥

    maanantai 5. joulukuuta 2016

    Luukku 5 : 12 x viikonlopun kohokohdat

    Täytyy sanoa, että välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä paperille asti niitä kaikkia hyviä asioita mitä tulee nähtyä ja koettua! Vaikka olenkin suhteellisen positiivinen ihminen, niin koen, että en tarpeeksi kiinnitä ja iloitse niistä normaaleistakin asioista. Nimittäin jokaisesta asiasta löytyy aina jotain positiivista ja siksi on musta kiva kaivella siitä välillä vähän raskaastakin koira-arjesta hyviä speksejä esiin :) Siispä me listataan nyt viikonlopun parhaimpia puolia, tässä olkaapas hyvä!
    ...ihana sunnuntainen lenkki koirien kanssa tuolla lumen keskellä!
    ...iso satsi kanaluita täytteeksi luuhyllyyn
    ...siivouspäivän kunniaksi koirat saivat myös kuivatut leivänpalat, voi sitä murujen määrää!
    ...kynsienleikkuu on aina niin mukavaa, kun se sujuu meillä niin helposti
    ...hyvät päiväunet sohvalla koko porukalla
    ...Pirkon tuhoamisvimma alkaa olla kait taputeltu, neiti alkaa jo hiffaamaan tätä meininkiä!

    ...naapurin koiran kanssa kivat leikit heti aamupissulla, voiko elämä olla parempaa?
    ...yksi iso yhteistyökuvio alkaa olla pikkuhiljaa valmis teille julkaistavaksi
    ...kannatettiin 6 myrkytetyn kultaisennoutajan tapausta osallistumalla hyväntekeväisyysmätsäriin Tampereella, koirat meni loppujenlopuksi jopa hyvin kehässä!
    ...kavereita kävi kylässä piristämässä ja koirat olivat...noh, innoissaan :-D
    ...poronlihaa ruokakupissa ja pakkasessa pitkästäaikaa
    ...taivaalta tulee lisäääääääää luntaaaaaaaaaaa!!!!! ♥
    Aurinkoisen energista viikkoa itse kullekin! ♥♥♥

    sunnuntai 4. joulukuuta 2016

    Luukku 4: Pieni, mutta silti niin iso asia

    Astun ulos rappukäytävään ja lähden kävelemään ulos. Tarvitsen aikaa purkaakseni päässäni vellovia ajatuksia. Mietityttää. Stressaa. Ärsyttää. Kaikki -  työ, koirat ja kaverin vointi. Vaellan ympäri katuja ja monet varmaan luulee, että olen eksynyt. Haahuilen ympäriinsä vailla päämäärää. Päätän istahtaa kadun varrelle olevalle penkille. Mukanani on ainoastaan Martta. Istun penkille yksikseni. Ohitseni lipuu ihmisiä, monia sellaisia. Osa katsoo minua mietteliäästi - miksi istun siinä, vaikka pakkanen puree poskia jo reippaasti ja käsiäkin jo vähän palelee. Luntakin tuiskuttaa taivaalta ja tuulikin on jo ehtinyt yltyä siinä. En kuitenkaan ole yksin, sillä seurassani on Martta. Tuo 30kiloa painava maailman rakkain otus, joka ymmärtää. Jos ei ymmärrä, niin yrittää ainakin. Ymmärtää, että nyt ei hösötetä tai rynnätä mihinkään. Nyt rauhoitutaan. Katsellaan ohitse lipuvaa ihmismäärää, niitä koiria ja tietysti puissa lenteleviä lintuja. Otetaan pieni irtiotto siitä hirveästä stressistä ja negatiivisuudesta. Tyhjätään pää kaikesta. On hetkiä, jolloin jokainen tarvitsee aikaa purkaakseen päätä ja tää on mun tapa. Kuljen pimeällä ympäri katuja ja pohdin elämän syntyjä syviä.

    Eräs mies pysähtyy kohdalleni. Katsoo minuun tutkivasti ja päättää avata suunsa kysyäkseen minkä rotuinen koira minulla on mukanani. Vastaan kohteliaasti rodun ja hänen ilmeestään näen heti, että rotu ei todellakaan ole hänelle tuttu. Kerron beussista hieman taustatietoa ja hän on aivan myyty. Martta pomppaa miestä vasten ihan tohkeissaan, mitä ei yleensä kyllä tee ja tunkee melkein kokonaan miehen syliin. Pussailee, vaikka yleensä ei varsinkaan vieraille sitä tee. Miehestä näkee, että hän on touhaillut isojen koirien kanssa aiemminkin. Rupatellaan vielä tovi ja miehen lähtiessä hän kiittää mukavasta juttelutuokiosta sekä rapsutteluhetkestä hymyillen. Vastaan ja tulen hyvin iloiseksi. Päiväni on pelastettu. Pieniä, mutta silti niin isoja asioita. Kyllä meissä suomalaisissakin on vielä toivoa - pidetään yllä tuollaista asennetta!

    Tälläiset hetket ovat elämän anti - kun saa olla ja nauttia. Pienikin asia voi pelastaa päivän - minulla se oli tuntemattoman kanssa mukava jutteluhetki. Ole läsnä ja välitä!

    lauantai 3. joulukuuta 2016

    Luukku 3: Pitkästäaikaa lomalla

    Käytiin tuossa muutama viikko mökillä pyörähtämässä Etelä-Savossa, meitä ei ollakaan tuolla maisemissa nähty sitten kesän. Mä sattumalta juuri toissapäivänä ostin ja asensin talvirenkaat alle, vaikka pitkään asiaa pähkäilinkin. Onneksi asensin, sää oli melkein koko matkan kauhea ja lunta oli joka paikassa. Ensilumi saa muutenkin aina liikenteen sekaisin, aivan kuin Suomessa ei olisi koskaan lunta nähty ja suurimmalla osalla saattaa vielä olla kesärenkaatkin alla. Meidän oli tarkoitus olla mökillä neljä tai viisi päivää, mutta valitettavasti tuli mutkia matkaan ja oltiinkin vain sitten pari päivää maisemissa. Akkuja en kyllä ehtinyt siinä ajassa yhtään lataamaan, mutta ehkä tässä nyt sitten keväällä ehtii vähän ottaa rennommin. Mä oon ollut tosi väsynyt ja kiireinen, huomaa että joulu alkaa olla jo lähellä. Tuntuu, että mua riepotellaan 7päivää viikossa edestakaisin. Siksi tämä joulukalenterikin tulee olemaan suuri punnerrus!

    Ensilumen lisäksi ainakin koirilla oli tosi kiva reissu. Koirat peuhasivat ne pari päivää ihan täysillä! Tuo oli meidän tämän talven ja Pirkon elämän eka lumen kohtaaminen. Ei paljon nuo 4 täyssekopäätä koiraa pysynyt sisällä, kun ne vaan paineli ympäriämpäri mökin pihaa ja yöllä vasta nukuttiin. Niillä oli niiiiiiin hauskaa! Ja ihme kyllä, kukaan ei halunnut edes uimaan. Pirkko meinaan kävisi vieläkin Näsijärvessä uimassa jos antaisin..Martan sieltä saa pois käskemällä, mutta Pirkko on tapaus isolla T-kirjaimella. Hän tekee, kun hän haluaa ja mitä hän haluaa. Mamma on ihan pyllystä sillon.


    Lähtöpäivänä käytiin tapamme mukaan läheisellä vanhainkodilla vanhuksia moikkaamassa. Otin koko porukan mukaan toista kertaa ikinä ja aah - jos jostain oon ylpeä, niin noiden käyttäytymisestä! Jopa eräs ihana vanhempi rouva uskaltautui rapsuttamaan Marttaa, vaikka pelkäsi hurjasti isoja ja mustia koiria. Mä en ymmärrä miten jokainen noista menee jonkinlaiseen "käyttäydyn kunnolla"-moodiin - kukaan ei riehu, ei pelleile, ei apinoi, kuuntelee, nojailee päätään nätisti syliin, ei hypi ja tottelee ihan sataprosenttisesti. Ja ennenkaikkea, jokainen nauttii ihan satasella! Me ollaankin itseasiassa haettu kaverikoira-toimintaan täällä Tampereellakin päin, kun täältä ei tunneta ketään sellaista, että päästäisiin omatoimisesti kulkemaan johonkin. Testi meillä onkin muuten alkuvuodesta, en kyllä malttaisi odottaa.

    Oli muuten väsyneitä koiria, kun tultiin kotiin - mulle tuo on aina enemmän lomareissu ja koirille kotiin pääseminen on taas enempi lomaa. Musta suurin anti koko reissulla on juuri se, että ei tarvi stressata koirista eikä muustakaan. Jos koirilla on hätä, niin ne saa vaan päästää vapaana ulos eikä ne mihinkään lähde. Jos ne on rasittavia sisällä, niin silloinkin ne saa päästää ulos. Kesällä ihan huippu uimaranta takaa sen, että koirat pääsevät tarpeen tullen vilvoittelemaan turvallisesti. Pihassa on muutenkin tilaa riehua ja jos tila alkaa käydä pieneksi, niin voi lähteä lähimetsään tai pellolle lenkille.
    Tällähetkellä suurin haave olisi joko ulkomaanreissu tai sitten vaihtoehtoisesti koirien kanssa Lapin reissu. Kumpikin tekisi niin terää tähän ankeen pimeeseen talveen. Jos sitä keväällä pääsisi sitten johonkin.. Pirkon tultua taloon en enää pentukuumeessa, vaan matkakuumeessa - näin se muuttuu :D

    perjantai 2. joulukuuta 2016

    Luukku 2 : Kehäkäytöstä kehittämässä

    Jos ei muuta olla tehty viimeaikoina, niin ainakin ollaan mätsäilty! Me ei koko kesänä oikein päästy minnekään mätsäilemään mun työvuorojen takia, mutta nyt on sopivasti ollut töissä iltavuoroja, niin ollaan viikonloppuisin päästy osallistumaan mätsäreihin. Jauuu!

    Meillä on tavoitteena astua virallisiin Pirkon kanssa ensi keväänä ja tavoitteet ovat korkealla. Mä haluan kauniisti ja avoimen rohkeasti esiintyvän cockerin, joka tepastelee omilla jaloillaan kehään häntä heiluen. Nyt meille on ollut siis ihan tärkeintä se hauskanpito kehässä ja se, että Pirkko itse esittäisi itsensä. Toisinsanoen haluan sen olevan ihan itse ryhdikäs ja hyviin esiintyvä, sillä silloin cockeri on musta kauneimmillaan. Se seisoo omilla jaloillaan ja ravaa ihan itse ryhdikkäästi - ei sillä lailla, että mä melkein roikotan sitä näyttelyhihnasta. Niitäkin on nimittäin nähty. Näyttelyt on muutenkin meille sitä erilaista yhdessäoloa arkeen. Mä oikeasti viis veisaan menestyksestä, mulle tärkeintä on vain se hauskuus. Pirkon suhteen on toki lippu laivassa korkealla, kun edellytykset ovat niin suuret :-)

    Lähdettiin ystäväni kanssa Hakametsään Tampereelle ihan extempore 5.11.2016 Auringonpaisteesta huolimatta oli oikeesti ihan pirun kylmä! Tuo tuuli teki -7asteen pakkasesta ihan järkyttävän purevan ja piinaavan - siksi mä ainakin näytin ihan michelinukolta. Mulla oli melkein enemmän päällä kuin viime vuonna -23 asteen pakkasessa! :-D Eli oli sanomattakin selvää, että myös koirilla oli kylmä. Siispä jatkuva lämmittely ja BOT:n käyttö tulivat tarpeeseen.

    Aloitettiin kehäilyt Martan kanssa. Mua ärsyttää, kun näiden kahden kehät menee aina poikkeuksetta päällekkäin, vaikka yrittäisin kuinka sumplia niitä. Silti osallistun aina kummankin kanssa - Pirkko tarvitsee treeniä ja Martan mielestä taas kehässä on ihan parasta! Se on ihan pähkinöinä esiintymisestä - vähän liiaksikin, sillä mun sormet meinasi olla entiset tuolla kehässä. Oltiin punaisia koiria sitten lopulta kuitenkin. Punaisten kehässä jäätiin sitten viimeisten joukossa pois, kun Martta rupes pelleilemään oikein kunnolla :-D Martta ei olisi millään malttanut seistä paikoillaan. Ihan mälsää, kun vois liikkua ja mennä ja säntäillä ja pusutella äitiä ja tuomaria ja jahdata lintuja ja moikata kamuja jajajajaja....siispä pudottiin pois kehästä.



    Siitä suoraan sitten juostiin Pirkon kehään. Kehään päästessä Pirkkoa vastassa oli lagottoneiti. Tuomarilla oli vaikea valinta ja sanoikin, että vanhimman oikeudella sekä kunnialla punainen nauha menee hälle. Mä olin taas supertyytyväinen neidin käytökseen, niin meitä tuo sininenkin nauha lämmitti mukavasti. Neiti esiintyi ja ravaaminenkin sujui varsin hienosti jopa toisen koiran takana. Ja sai Pirkko annettua tuomarille pari pusuakin...
    Sinisten kehässä Pirkko rupes näyttämään parastaan, vaikka olikin jo aika väsynyt neiti. Mätsärit on hyvä tapa saada adhd-cockerilapsi väsyneeksi! Se oikein näytti, että "perhana, kyllä mussa on ruutia, kun minä itse niin haluan!!!!!!" - niinkuin neidillä on välillä tapana. Äiti ei tiedä mistään mitään, mutta Pirkko tietää kaiken. Niih. Siispä äidin yllätykseksi (...mutta ei Pirkon :-D) oltiin sinisten ykkösiä! Pirkko heilutteli häntäänsä koko ajan kehässä, mutta sijoituksen saatuamme se pysäytti hännän vispaamisen ihan kokonaan. Tuomarikin totes, että "heiluta nyt vähän ees sitä häntää", mutta ei. Neiti oli kuin viilipytty. Aivan kuin Pirkko ois tiennyt alustapitäen pärjäävänsä..
    BIS-kehässä kaikkien meidän 8 ihmisen varpaita ja käsiä paleli sekä koirat olivat ihan jäässä. Miten voikaan tuo hirveä tuuli nostaa pakkasen purevuutta noin paljon? Voihan Suomi!

    Kotiintuomisena siis oli Martta isojen PUN- ja Pirkko pienten pentujen SIN1 BIS3! Ei ole vielä ollut mätsäriä, jossa neiti ei olis pärjännyt - kunnon kehäkettu pienestä pitäen :-D Tästä on hyvä jatkaa!

    torstai 1. joulukuuta 2016

    Luukku 1: Aika heittää hyvästit järjelle..

    ...ja aloittaa joulukalenteri! Nähdessäni työvuorolistani joulukuulle tiesin jo, että jätän tämän blogin joulukalenterin toteuttamisen tänä vuonna väliin, mutta miettiessäni tarkemmin asiaa, niin päätin edes yrittää. Pohojalaanen mentaliteetti ei vaan voi antaa periksi ja jättää tämän toteuttamista muille, itse on yritettävä, vaikka sitten pienellä riskillä! Olen ollut koko syksyn todella surkea bloggaaja tai voisi sanoa, että jopa ihminen. Olen ollut niin paljon työasioissa kiinni, että aivan hävettää. Mulla on ollut vaan isoja rautoja koko ajan tulessa, joten moni asia on vähintääkin viivästynyt tai pahimmassa tapauksessa unohtunut. Oon vetänyt oman palkkatyöni lisäksi niin montaa isoa projektia käsissäni ja siinä välissä yrittänyt hoitaa näitä normaaleitakin asioita. Odotan siis ensi vuotta innoissani, jos tilanne vaikka vähän rauhoittuisi. Lieneekö toiveajattelua, sitä en taas tiedä.

    Tiedän, että aiempiin vuosiin verrattuna tää joulukalenteri ei tule luultavasti olemaan niin monipuolinen kuin olette ehkä tottuneet. Lupaan kuitenkin olla yllätyksellinen! Annan teille kuitenkin mahdollisuuden ehdottaa näin aluksi niinkuin tapana on ollut. Aiempina on ainakin tullut niin hyviä postausehdotuksia esiin, että luotan teihin tänäkin vuonna. Kaikki käy, ihan oikeesti!

    Nyt toiveita, ehdotuksia tai ihan mitä vaan kehiin! Olen avoinna ajatuksille :-)

    sunnuntai 27. marraskuuta 2016

    No melkein unohdin..

    ...nimittäin kailottaa täälläkin, että viime viikolla mamman rakas Martta, Maatuska, Mape, Mapetsuikkeli, Maa, aasi, haisuli, honkkeli ja tietenkin se itse pe*kele täytti huikeet 2vuotta. 2 v-u-o-t-t-a!!!! APUA!
    2vuoteen on mahtunut paljon iloa, onnistumisia, tapahtumia, löhöilyä, kilometrejä, työtunteja, monia kymmeniä kiloja nameja - enkä tietenkään voi kieltää, että kaikki olisi ollut aina ruusuilla tanssimista, ei tietenkään ole ollut. Mä oon välillä repinyt harmaita hiuksia päästäni yksitellen ja meinannut heittää kintaat tiskiin, huutanut kadulla täyttä kurkkua kaikki osaamani kirosanat ja treenikentällä oon  vesisateessa puoli-itkuisena miettinyt, miksi hitossa tätä edes teen. Onko tässä mitään järkeä??? Mä edelleen joudun jauhamaan samojen asioiden kanssa välillä, koska no..beussi on beussi. Asiat pysyy mielessä keskimäärin 3sekuntia. Olen ollut jo ihan valmis luopumaan tuosta koirasta, kun tuntuu, että välillä se on niinkuin joku pohojalaanen maalaisjuntti täällä kaupungissa. Asia mikä saa kuitenkin aina mut yrittämään uudestaan ja uudestaan on se, että tuo koira tekee vaikka hamaan tulevaisuuteen asti töitä mulle. Jos mä olen mukana, niin elämässä ei ole muuta. Se ei ole oikeastaan juuri koskaan musta mustasukkainen, paitsi kun rapsuttelen Pirkkoa, niin Marttakin änkee syliin. Jossainvaiheessa vertailin itseä vähän muihinkin koirakoihin - tuntui, että muut kehittyivät, mutta me ei. Sitten palasin maan pinnalle ja tajusin, että me tehdään töitä itsemme takia, ei muiden. Me kehitytään koirakkona omaan tahtiin. Mulle on ihan sama onko mun koiralla pari kisatunnusta tämän ikäisenä vai ei, sillä mulle ihan oikeasti tärkeää on se, että meillä on varmasti hauskaa tehdään me sitten mitä vain ja kaikista tärkeintä on tietty se, että meidän arki toimii. Mun koira on mun koira. Teen sen kanssa mitä haluan, koska haluan, miten haluan ja millä tavalla haluan. Musta on lapsellista aikuiselta ihmiseltä kommentoida muiden kehitystä, varsinkin jos itsellä alla on suhteellisen epäsosiaalinen ja arjessa vähän kinkkinen tapaus. Mutta kukin panostaa mihin haluaa, meillä se on arki ja sosiaaliset taidot - niiden kautta pystytään kehittymään mihin vain, meidän maailma on oikeastaan auki. Ilman niitä voi tulla vähän hankalaa ;-)

    Martan välitön luonne vetoaa suurimpaan osaan ihmisistä. Se ei stressaa oikeastaan mistään, sille on iisiä olla vaikkapa bussissa tai tupatentäynnä olevassa koiranäyttelyssä. Se osaa toimia erikokoisten ja -luonteisten koirien kanssa, mikä helpottaa huomattavasti meidän arkea. Se kävelee remmissä ihan vierellä, mutta silti sitä ulkonäön takia väistetään toiselle puolelle katua. Se rakastaa pussailua, se rakastaa sylissä istumista, se rakastaa ihmisiä, se rakastaa ruokaa, se rakastaa toisia koiria, se rakastaa vapaana juoksemista, se rakastaa tekemistä. Se rakastaa mua. Se on välillä jopa hyvin ärsyttävää, mutta toisaalta mikä on parempaa kuin koiran aito rakkaus? Ei mikään.
    Silti, mä olen maailman onnellisin beauceronin omistaja. Eilen olin tupareissani niin onnellinen, sillä jossain olen ainakin onnistunut - koirat moikkasivat vieraat nätisti ja tunkivat suhteellisen kiltisti syliin. Nauttivat sitten urakalla jokaisesta rapsutuksesta ja pussailivat tietysti palkkioksi vieraita! 

    Onnea 2-vuotias Martta! ♥