maanantai 3. joulukuuta 2012

Luukku 3

Meille satoi lunta maahan lauantai-yönä. Ihanaa!

Eilen käytiin tuossa koirien kanssa pienellä lenkillä. Pakkasta oli noin -13astetta ja loppulenkistä meinasi tulla jo hieman kylmä sekä mulle että koirille..

Koirilla oli energiaa vaikka kuinka ja siksi nuo saivatkin juosta koko lenkin ajan vapaana. Enimpien höyryjen päästön jälkeen yritin ottaa muutamia kuvia koirista, mutta ei siitä oikeen mitään meinannut tulla. Mun kädet jäätyi, pimeä saapui hyvää vauhtia ja koirat oli vaan linssissä kiinni odottaen nameja. Voi miksi omistankaan kaksi ahnetta ja hyvän ruokahalun omaavaa koiraa..

Sain kuitenkin muutaman kuvan otettua ja sitten käännyttiinkin takaisin päin, koska mun kädet jäätyi ja koirille rupesi jo tassuihin kertymään lunta.

Eilen oli myös eka adventtisunnuntai. Sen kunniaksi laitoin muutamia jouluvaloja. Tuli aivan kamala joulufiilis niistä! Eihän tässä ole kuin vajaa 21päivää jouluun.. Meillä on vielä joululahjat hankkimatta koirille, ja olen taas niiden kanssa yhtä hukassa kuin viime vuonna. Onko muilla samaa ongelmaa, vai onko teillä päivänselvää mitä ostatte? Toisaalta, eikö se yhdessäolo ja hauskanpito ole tärkeintä?! :)
 Mukavaa joulunodotusta jokaiselle karvatassulle ja karvatassun omistajalle! :)

9 kommenttia:

  1. Kissalle ja sakemaanikolle tuntuu löytyvän lahja paremmin kun puudelille.:) Edellä mainittu kaksikko saa uudet pedit, mutta lellipyllyllä tuntuu olevan jo kaikkea.:D Jatkamme edelleen lahjan etsimistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta! Onkohan nää puudelit jotenkin vaativia vai mikä on kun ei sopivia lahjoja meinaa löytyä? :D

      Poista
    2. Ja kerro toki, jos sopiva lahjaidea löytyy :)

      Poista
  2. Mullakin on aivan järkyttävä ongelma, mitä ostaisin Vanillalle joululahjaksi. Sama ongelma pätee myös ihmisiin. Olen aina aivan hukassa, mitä kenellekkin voisi ostaa lahjaksi...

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että jollakin muullakin! Ja ihmistenkin lahjat tuottavat kyllä vähän päänvaivaa aina välillä :)

      Poista
  3. Aa sulla on aivan ihan blogi :)

    VastaaPoista
  4. Teille on tunnustus! :) http://oliversheltti.blogspot.fi/2012/12/liebster-blog.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)