perjantai 15. tammikuuta 2016

Esittelyssä Carox-verkkokauppa

Hui, Photobucketilla on jotain ongelmia kuvien näyttämisen kanssa ja osa kuvista näyttää poistuneen täältä kokonaan. Yritin löytää ratkaisua ongelmaan, mutta sitten ne taas yhtäkkiä tulivatkin taas esiin - oisko Photobucketilla ollut vaan jotain bugia, joka olisi tämän aiheuttanut? Toivottavasti kuvat siis näkyy nyt muillakin kuin muilla! Ehdin jo meinaan säikähtää, että tässäkö tää bloggaus nyt sit oli..

Päästäksemme kuitenkin itse postauksen aiheeseen vihdoin...Viime vuoden puolella Carita otti meihin yhteyttä sähköpostitse ja kysyi haluaisimmeko ryhtyä heidän kanssaan yhteistyöhön. Olin aluksi hieman epäileväinen yhteistyöhön, mutta tutustuttuani verkkokaupan tuotteisiin - olin tosi kiinnostunut lähtemään mukaan! Verkkokaupasta nimittäin löytyi vaikka mitä kivaa ja erilaista. Verkkokauppa ei siis ollut mikään "normaalikoiratarvikkeiden" myyntipaikka, vaan kauppa oli panostanut enempi juuri ekologisuuteen, erilaisuuteen ja terveellisyyteen. Siis mikä voikaan olla mageempaa kuin panostaa noihin kolmeen asiaan koiratarvikkeissa? Itselleni nuo on tosi tärkeitä kriteereitä ainakin!

Ekana testituotteena meillä toimi pahvipaketissa olevat 1. namit, Crunthy Bakes ja Antler Bakes. Meillä on ollut aiemmin näitä käytössä kerran, sillä saatiin 3 pakettia herkkuja aikoinaan Hauboxista. Koirat tykkäsivät näistä jo silloin eli nämä olivat taattu herkku näille mun herkkusuille! Nää namit sopii musta kaikkein parhaiten kiitokseksi esimerkiksi kynsien leikkauksesta tai harjauksesta. Koulutuspalkkana nää on musta ehkä vähän liian isoja ja pilkkoessa taas nää murtuu liikaa pieneksi ja osa menee sellaiseksi ihmejauheeksi. Suuri plussa lähtee siitä, että nameissa ei ole haitallisia aromeja, maku- eikä säilöntäaineita tai keinotekoisia väriaineita. Ei myöskään lisättyä sokeria tai suolaa. Namit on siis puhtaita ja 100 % luonnollisia sekä ne ovat täynnä vitamiineja ja mineraaleja! Huippua!

Plussat ja miinukset:
+hauska ja ekologinen paketti
+maistuivat koirille hyvin
+sisältö plussaa!
+paketin koko hyvä
+/-namien koko vähän hassu, voisi olla ehkä hivenen pienempi?
Saatiin testiin myös kaksi erilaista lelua - frisbee ja pieni luu. Tuo frisbee nousi meillä samantien hittileluksi, sillä Martta tykkäsi siitä ihan sikana. Neiti heittelee ja järsii sitä yksikseenkin ihan hullun paljon! Ilmeisesti tuo mokkanahka tuo hampaille mukavaa haastetta! Muutenkin frisbeen muoto on sellainen, että Martta saa pidettyä siitä hyvin tassuillaan kiinni, kun järsii ja leikkii tuolla.

Näin lelua esitellään sivuilla: 
"Lelut on valmistettu neljästä kerroksesta juuttia. Kerrokset on ommeltu kierrätetyllä puuvilla- ja juuttilangalla. Päällimmäisenä kerroksena leluissa on pehmeä mokka nahka. Lelut ovat loistavia heittämiseen, vetämiseen ja yleiseen pureskeluun.

Lelut on tehty kestävästä kasvikuidusta, juutista. Tuotteet on valmistettu ilman aineita, jotka voisivat vapautua pureskeltaessa ja vahingoittaa koiraasi. Juutti on 100 % biohajoavaa. Mokkanahka on sivutuote, joka hyödynnetään materiaalihukan minimoimiseksi"

Plussat ja miinukset:
+frisbeestä tullut Martan lemppari, leikkii sillä paljon yksikseenkin :-D
+ekologisuus
+kestävyys ihan huippuluokkaa!!
+ei lisäaineita/väriaineita tmv.
-vain muutamaa eri mallia eikä juurikaan kokovaihtoehtoja
Sitten päästäänkin tähän omasta mielestäni jännittävimpään asiaan eli näihin luihin. Nää oli mulle ihan uusi tuttavuus ja siksi olinkin heti innolla mukana testaamassa! Oon kuullut joskus aiemmin näistä, mutta muuten mulla ei ollut näistä minkäänlaista käsitystä - toisinsanoen oli ihan mielipiteetön. Siispä näiden testaaminen oli mun mielestä tosi antoisaa ja mielenkiintoista!

Tässä pieni esittely luista, jos jollekin muille on nää ihan uusi juttu..
"Sarvet ovat 100 % luonnontuote. Luonnollisesti, isokauriiden itsensä pudottamia sarvia. Eivät sisällä kemikaaleja, säilöntäaineita, väri- eikä lisäaineita. Ne ovat erittäin kestäviä, hyviä hampaille ja koirat pitävät niitä vastustamattomina!
Sisältävät runsaasti mineraaleja ja ravinteita ja ovat erinomaisia koirille, joiden vatsat eivät siedä muiden puruluiden syömistä tai koirille, jotka ovat allergisia ”tavanomaisemmille” proteiineille.


Sarvet ovat hyväksi myös ihmisille – eivät tahraa, ovat lähes hajuttomia, turvallisia, eettisiä, ekologisia ja kestävät pitkään"

Plussat ja miinukset:
+äärettömän hyvää pureskeltavaa vaativille koirille!!
+erikokoisia
+hinta/laatusuhde - luut kestää oikeasti _pitkään_!
+100% luonnontuote
-omat koirat ei innostunut hirmuisesti, mutta tykkäsivät kuitenkin jonkin verran





Sitten vielä siihen herkkuvalikoimaan - mun mielestä nää oli herkkujen aatelistoa. Mä oon nykyään tosi tarkka meillä käytettävistä herkuista, joten meillä ei esimerkiksi ole enää pitkään aikaan syöty mitään pelkkiä viljamössö-dentastix-herkkuja. Olin siis hyvinkin positiivisilla mielillä lähdössä testaamaan näitä! Nää ei nimittäin sisällä mitään turhia juttuja - nää on just 100% sitä mitä pussissa sanotaan. Mun mielestä se on niiiiin suuri juttu, sillä suurinosa kaupasta ostettavista koiranherkuista on kuitenkin pelkkää viljamössöä. Se onkin yksi syy miksi paljon väsään itsekin paljon nameja, mutta aina ei vain oikeasti jaksa saati kerkeä niitä tehdä. Nämä ovat siis todellakin niiden pahojen päivien pelastus! Lisäksi jos haluaa antaa isompaa herkkua, niin oma tekemät namit ei siihen aivan riitä :-)

Plussat ja miinukset:
+valikoima hyvä
+vähärasvaisia, paljon omega3-rasvahappoja, gluteeniton, allergiatestattu...
+selkeä paketti ja tuotesisältö
-vaikea pilkkoa pienemmäksi
-haju oli voimakas, koiratkin ehkä hivenen kavahtivat, mutta tykkäsivät kovasti kyllä silti

Pääset tutustumaan Carox-verkkokauppaan tästä! Kannattaa kurkkia, sillä kaupalla on loppuunmyynti eli kaikki loput tavarat ovat -25% alennuksella :)

(*postaus on toteutettu yhteistyössä Carox-verkkokaupan kanssa)

8 kommenttia:

  1. Meillä on ollut kans noita herkkuja mitkä on pahvipaketissa :) Saatiin Koirakerhon pikkujouluista. Onko sitä Hauboxia enää olemassa, nettisivut ainakin vaikuttaa aika kuolleilta? Olis aika siistii saada testiin tuotteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, jee! :-) Tosi hienoa!

      Hauboxi on tällähetkellä toistaiseksi tauolla - onko tauko lopullinen vai hetkellinen, niin sitä en valitettavasti tiedä :( Mäkin haluaisin nimittäin vielä tilata ja testata eri tuotteita ja siksi toivonkin, että Hauboxi jatkuisi :) Toivotaan parasta!

      Poista
  2. Tykkään hurjasti kuinka nopeasti on yleistymässä nämä luonnolliset ja ilman keinotekoisia aineita olevat namit ja herkut. Itse ostan äärimmäisen harvoin nameja kaupasta, mutta luita meillä menee sitäkin enemmän. Ja siksi mua hätkähdyttikin, kun meiltä koulussa kysyttiin tiedetäänkö me miten tavalliset nahkarullaluut valmistetaan. Täytyi myöntää että en tiennyt ja järkytys oli suuri kun meille näytettiin video miten niitä valmistetaan. Youtubesta löytyy "toxic tanneries" hakusanalla. Aivan järkyttävää! Ja kun ajattelee miten mielettömiä määriä koirille ostetaan ja syötetään luita.. Joten, mun uuden vuoden lupauslistalle nousi heti etten kannata enää sitä toimintaa. Onneksi on vara valita kotimaista, joka on toki kalliimpaa mutta myös terveellisempää koiralle ja koko maailmalle.

    Mutta tämä oli hyvä postaus, ehdottomasti peukkuja kaikille luonnollisille nameille ja herkuille! :) Ja kotimaisille tottakai. Caroxiin en olekaan koskaan ennen törmännyt, paremmalla ajalla täytyy kyllä tutustua kunnolla verkkokauppaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani - olet niin oikeassa! Sama minullakin - itsekin syötän niitä ja paljon, mutta tuon videon nähtyäni ne tulee vähenemään. Kotimaisuus ja terveellisyys on mulle tosi tärkeitä asioita ja niitä kunnioitan - maksan sitten vaikka vähän enemmän :)

      Kiva kuulla, että pidit! :) Kannattaa ehdottomasti tutustua ja nopeasti - verkkokauppa ei ole auki tällätietoa kuin kuun loppuun :P

      Poista
  3. Ei ihme että meni konkurssiin :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin pitkään tämän kommentin julkaisemista, julkaisen nimittäin yleensä aina kaikki kommentit..tämä oli mielestäni jo loukkaava, mutta koin halua kuitenkin vastata tähän.

      Kyse ei kuitenkaan ole konkurssista, vaan aivan jostain muusta. En koe kuitenkaan, että minulla olisi oikeutta jutella tästä asiasta täällä enempää :)

      Poista
  4. Oi vitsi miten upea tuo mokkanahkafrisbee! Sisustusintoilijan unelma :DD Vaikuttaapa mielenkiintoselta verkkokaupalta. Koitan aina etsiä mahdollisimman pitkäkestoisia luita Tipsulle, nuo ois varmaan tosi hyviä. Ei vaan nyt viittis shoppailla, kun just oon kaapit täyteen kerännyt kaikkea koiraroinaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin paras, varsinkin jos Martalta kysytään :P Enkä itsekään pidä sitä pahana - koira viihdyttää itseään sillä ja se sopii sisustukseenkin ihan hyvin! Meillä nimittäin lelut on kaikenmaailman pinkkiä ja sinisiä, että varmaan hohtaa lattioilta :D

      Kannattaa tsekkailla! Noi luut on ainakin suuuupeeerkestäviä, koska Martallakin ei oo noi tyyliin mennyt miksikään, vaikka se on jäytänyt niitä kauan :) Verkkokauppa sulkeutuu kuun loppuun mennessä eli kannattaa sitä ennen tsekkailla! Kyllä teidän herkkuhyllyyn mahtuu vielä vähän ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittäminen pitäisi auttaa :)